Hyvää uutta vuotta!!!

Ihanaa vuotta 2011 kaikille lukijoilleni!

Eräs ystäväni sanoi minulle juuri chatissa, että oli käynyt täällä lueskelemassa yhteenvetoa kuluneesta vuodesta. Itselleni ei ollut tullut mieleenkään, että sellaisen voisi tehdä. Mutta kun aloin asiaa miettiä, onhan se ihan kiva hiukan kerrata mennyttä vuotta.

Ensinnäkin se suurin saavutus omassa olomuodossa taitaa olla -21 kg. En olisi vielä vuosi sitten uskonut, että oikeasti olen näin paljon sen hetken olemusta kevyempi. Tai no, ainakaan en olisi uskonut, että olen pysyvästi niin paljon kevyempi. Tämä tuntuu nyt niin erilaiselta, koska tämä on nyt mitä suurimmalla todennäköisyydellä pysyvää, toisin kuin aiempien laihdutuskertojen aikaan. Eli tässä mielessä olo on mieletön!

Lisäksi minulle jäi käteen hieno kokemus leikkauksesta. Viime keväänä aloin asiaa tosissaan harkita (toki se oli mielessä käynyt aiemmin, mutta ei niin tosissaan silti), ja nyt ollaan jo tässä pisteessä. Leikkauksesta on kaksi kuukautta aikaa. Vaikka kaikki esitutkimukset eivät olleet mukavia, enkä nyt sitä itse leikkaustakaan voisi mennä ihan hurjan hauskaksi kehumaan, selvisin siitä silti kunnialla. Sairaalasta kotiuduin jo seuraavana päivänä ja olo on sen jälkeekin pysynyt aivan loistavana! Ja palkintona tästä kaikesta paino putoaa, mieliteot on suurimmaksi osaksi kadonneet ja suhtautuminen ruokaan on muuttunut täysin! En voisi olla enempää tyytyväinen ratkaisuuni!

Muulla saralla elämässä on myös tapahtunut paljon ja tulee tapahtumaan paljon. Olen suorittanut jatko-opintoja työn ohella koko kuluneen vuoden ja olen saanut opintoja etenemään tosi hienosti. Työpaikkarintamalla asiat eivät ole olleet häävejä, vaikka vakituinen ja kohtuullisen hyväpalkkainen työ onkin ollut kyseessä. Mutta muuten ei hommat ole täysin sujuneet, itsestä riippumattomista syistä. Joten aloin etsiä uusia mahdollisuuksia ja vuoden viimeisen päivän kunniaksi sain juuri tietää, että minut on valittu erääseen tehtävään, johon olen hakenut. Eli mahtavasti taitaa vuosi alkaa tälläkin saralla.

Perhepiirissä on tullut ihania ja odotettuja uutisia ja sitä myötä on tulossa mukavia hetkiä alkavan vuoden puolella. Omat muksut kasvavat ja olen tyytyväinen, että meidän perheessä on vauva-ajat lopullisesti takana. Päivä päivältä elo meidän murujen kanssa helpottuu. Tästä edespäin saadaan nauttia muiden vauvoista, eli saadaan kaikesta vain parhaat palat päältä, ne huonommat menee omille vanhemmille =DD

Ja kuntosalijäsenyys on nyt hankittu. Pääsee siis myös nyt viikonloppuna käymään treenissä ja saa hyvän olon ennen töihin paluuta vielä. Tässäkin yksi loistava päätös tälle vuodelle!

Siinä oli päällimmäiset mieleen tulevat asiat vuoden vaihteen saralla. Ehkä tuo työuutinen on sekoittanut nyt niin ajatukset, ettei osaa edes ajatella mitä siellä vuoden alkupuolella tapahtui. Nyt siis nautitaan tästä hyvästä olosta, mikä tällä hetkellä on. Juuri nyt on elämässä kaikki palikat kohdallaan!

Joulu ohi

Vai onko? Tapaninpäivähän nyt on toki vielä. Mutta ei tämä enää niin jouluiselta silti tunnu.
Syömisten osalta joulu on sujunut hyvin! Aattona syömiset keskittyivät lähinnä kalojen ja alkupalojen ympärille. Kun taas joulupäivänä söin laatikoita ja kinkkua. Annoskoot pysyivät pieninä (no eipä ne suuria voisikaan olla =D)ja olo oli ruokailujen jälkeen hyvä. Jälkiruokaa söin molempina päivinä, mutta siinäpä ne mun herkuttelut on melkein olleetkin. Kaksi suklaakonvehtia on mennyt koko jouluna ja yksi viipale kuivakakkua. Niin, paitsi juustoja on tullut jonkin verran syötyä. Mutta ne nyt ovat muutenkin niin terveellisiä, etten kanna niistä lainkaan huonoa omatuntoa :D.
Kokonaisuudessaan siis olen enemmän kuin tyytyväinen, huomenaamulla nähdään onko vaaka samaa mieltä. En oikein osaa uskoa, että paino olisi silti kovasti alaspäin mennyt. Pitää vain toivoa, ettei ole tullut lisääkään!


Nyt alkaa vain olla sellainen olo, että tekisi mieli liikkumaan! Harmittaa vietävästi, etten ole vielä sitä salijäsenyyttä aloittanut. Nimittäin jos olisin, voisin lähteä salille vaikka heti. Muille kuin jäsenille se aukeaa vasta viideltä, jos silloinkaan (sunnuntaisin normisti klo 17, nyt en tiedä kun on pyhä, että aukeaakokaan). Joten taitaa jäädä tänään väliin :(. Huomenna sitten mies palaa töihin, mutta lapset ovat mun kanssa kotona. Joten ennen iltaa ei salille asiaa silloinkaan. Voihan vietävä!
Pitää koittaa tänään mennä vaikka lenkille sitten salin tilalta. Jotain on pakko saada tehtyä!

Ihanaa Joulua

Tämän kauniin ja jouluisen kuvan myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni lämmintä ja rauhallista joulunaikaa <3. Nauttikaa rauhasta ja jouluntunnelmasta. Ja rentoutukaa <3

Paino putoaa

Tasan kaksi kuukautta leikkauksesta. Pudotus yhteensä 20 kg, tuon oman vaa'an mukaan. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Eli enellä putosi ensin se 8kg ja nyt leikkauksen jälkeen on pudonnut 12 kg. Aika loistavaa!

Ihmiset on alkaneet pikku hiljaa huomata muutoksen. Moni ei uskalla kommentoida, mutta sen näkee heidän katseistaan; katsovat pitkään päästä varpaisiin, että jotain on tapahtunut. Ja ne jotka tietävät asiasta, tottakai myös kommentoivat. Ja olen toki muiltakin saanut palautetta jo. Tämä alkaa tuntua oikeasti hyvältä =D

Kuntosalipohdintaa

Mä olen nyt muutamaan otteeseen käynyt salilla. Vatsalihaksia en toki vielä saa tehdä, joten myös selkälihakset olen jättänyt tekemättä. Mutta kädet ja jalat olen jo tehnyt. Tähän saakka olen ostanut kertakäynnin aina, tämä ei ole haitannut, kun toisella näistä käymistäni saleista on ollut vitosen kerta -kampanja ja toisella on tutustuminen ilmaista.
Mutta nyt nämä halvat hinnat on käytetty ja pitäisi alkaa tehdä päätöksiä jäsenyydestä. Ja minä en osaa päättää. Molemmissa saleissa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta en tiedä kummat painavat vaakakupissa enemmän. Joten vaikea valinta edessä. Tähän nyt vielä listaan molemmista plussat ja miinukset, myös itselleni näkyviin:

Sali 1
+aukioloajat magneettikortilla pitkät (voisi treenata vaikka illalla kun saa lapset petiin)
+hyvät laitteet, ilmanpainevastuksella
+monipuoliset laitteet
+laitteisiin voi laittaa magneettikortin, joka säätää painot oikeiksi itsekseen
+hyvät ohjaajat
+hyvät jumpat (en ole tosin jumppaihmisiä, mutta jos sitä vaikka innostuisi, kun kevenee)
+jäsenyyttä voi maksaa työpaikan Tyky-seteleillä

-huonommat tilat (silti uudet tilat, eli hyvät, mutta toiseen verrattuna)
-ei lapsiparkkia (tämä tosin on kaiketi tulossa, mutta maksullisena)
-hyvällä ystävällä jäsenyys sinne toiselle salille, ei voi treenata yhdessä
-sijainti huonompi kuin sali nro 2:ssa

Sali 2
+upeat ja suuret tilat
+hyvät laitteet, mutta ei yhtä monipuoliset kuin sali 1:ssä
+hyvä ystävä myös jäsen, voisi treenata yhdessä
+ilmainen lapsiparkki
+loistava sijainti

-huonommat ohjaajat
-kalliimmat hinnat
-Tykysetelit ei kelpaa maksuvälineeksi
-ei niin laajat aukioloajat (vaikka melko hyvät silti)
-magneettikortilla ei voi säätää laitteita
-kalliimmat hinnat


Vähän vaikuttaisi siltä, että tuohon sali 1:een olisi vaaka kallistumassa. Mitä mieltä olette näiden plussien ja miinusten perusteella, kumpi vaikuttaa paremmalta?

Eka tavoitteen puoliväli

Alkaa olla kasassa. 400 grammaa kun vielä tippuu, ollaan tarkalleen puolivälissä. Eli 17,6 on tämän hetken saldo ja eka tavoitteeseen on matkaa 18,3 kg.
Tuntuu, että tähän määrään on mennyt superkauan ja on saanut tehdä kovasti töitä. Enellä toki paino putosi nopeaan, mutta nyt leikkauksen jälkeen tämä on ollut niin hidasta tahkoamista, että välillä meinaa epätoivo iskeä. Mutta kyllä se alaspäin silti näköjään menee, hitaasti mutta varmasti.

Olisi kiva laittaa itselleen jotain päivämäärätavoitteita. Mutta en uskalla moista tehdä, kun ei tiedä tästä painon käyttäytymisestä. Leikkauksesta on nyt 1,5 kuukautta ja painonpudotus on noin 9 kg. Voisin mä ottaa tavoitteeksi sen, että jälkitarkastukseen mennessä (siihen on toiset 1,5 kk aikaa), paino olisi pudonnut yhteensä 15 kg. Siihen olisin hyvin tyytyväinen.

Nyt kun tuota pudotusta miettii kokonaisuutena, niin onhan tuo huima määrä, 9kg puolessatoista kuukaudessa. Sitä vain keskittyy itse aina siihen yhden viikon pudotukseen/jumitukseen niin, ettei muista ajatella kokonaisuutta. Mutta sehän se ratkaisevin silti olisi, ei se yhden viikon pudotus. Jos se jatkuisi tätä vauhtia, olisi 10 kuukaudessa pudonnut noin 50 kg. Ja sehän olisi ihan huima määrä. Tokikin se tahti hidastuu kovasti jossain vaiheessa, eli en missään nimessä usko moisia lukemia saavuttavani. Mutta mukava niistä on unelmoida =D

Kolmatta adventtia menossa jo

Mihin tämäkin joulukuu on taas kadonnut? Tai oikeammin koko syksy. Ihan juuri oli syyskuu ja nyt jo joulu kolkuttelee liiankin lähellä. Minä rakastan joulua, etenkin tätä odotteluvaihetta. On niin ihanaa laittaa kotia jouluiseksi ja valmistella juhlaa. Mutta liian nopeasti sekin aina hurahtaa ohi.
Tänä vuonna joulu onkin hiukan erilainen, ainakin syömisten osalta. Jouluaterialla ei varmaan tule kovin suurta annosta syötyä ja varmaan suklaakin jää tänä vuonna vähemmälle. En ole tosin hirmu suuri suklaanystävä koskaan ollutkaan, joten se ei tuottane ongelmia. Sen sijaan aattoiltana ollaan aina miehen kanssa nautiskeltu, lasten mentyä nukkumaan, juustoista, hedelmistä, suolakekseistä, pipareista ja punaviinistä. Saapa nähdä miten tuo nautiskelu nyt onnistuu....kyllä silti pitää niitä juustoja edes vähän hommata jouluksi ja yrittää pitää perinteistä kiinni. Miehen kanssa kun on 11 vuotta yhteistä taivalta kuljettu, niin eikö tuo ole melkoiseksi perinteeksi ehtinyt muodostua =D

Mutta paino. Voihan himputti. Se ei taas liikkunut viime viikolla mihinkään. Mä tiedän, että mä en ole syönyt liikaa. Mietinkin, että syönköhän mä sitten liian vähän? Mutta kun en millään haluaisi sitä kirjaamista taas aloittaa, ei millään. Koska oikeasti, vaikka mä söisin liian vähän, ei se paino silti voi ikuisuuksia samassa jumia, se ei vain ole mahdollista. Mun ruokamäärät on murto-osa siitä mitä ne oli ennen leikkausta, niin sen painon on oikeasti pudottava alas jossain vaiheessa. Se on vain pakko.
Eli mä koitan edelleen vaan katella ja odotella. Pitäisi kai ajatella, että mitä hitaampaa se paino putoaa, sen parempi. Mutta on se himskatin vaikeaa, kun haluaisi olla hoikka jo nyt!

Pitkä viikonloppu edessä

Ihanaa, kun itsenäisyyspäivä mahdollistaa pitkän viikonlopun. Itse saisin suht helpolla töistäni niitä järkättyä muulloinkin, mutta miehen on vaikea saada. Joten nyt kerrankin on koko perheelle kolme päivää vapaata!!
Sen kunniaksi lähdetäänkin reissuun, ystäväperheelle kyläilemään muutaman sadan kilometrin päähän. Tietää pitkää ajomatkaa, mutta tietää myös hyvää seuraa niin lapsille kuin meille aikuisillekin! Onneksi siellä perheessä tiedetään myös leikkauksestani, joten ei tarvitse esittää mitään, vaan voi syödä juurikin omien mieltymysten mukaisesti.

Ensi viikon painopäivityksen taidankin siirtää tiistaiaamulle, tuon vapaapäivän vuoksi. Mä en ole käynyt kertaakaan tässä välissä vaa'alla ja se on meikäläiseltä jo paljon vaadittu! Mutta mulla on ollut vähän ruokahalu hukassa. Olen toki saanut jotain syötyä, mutta veikkaisin kaloreiden olevan reippaasti alakantissa. Noh, pitänee koittaa vaan keskittyä proteiineihin edelleen, eiköhän tuo ole alaspäin menossa silti :)

Mutta nyt tämä blogisti hiljenee toviksi, palataan tiistaina asiaan uusin painopäivityksin, toivottavasti pienten sellaisten kera.

Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille!!!

Paino

Unohdin aivan viime kerralla tickeriä päivittäessäni hehkuttaa. Mä en ole enää sairaalloisen lihava, olen "vain" vaikeasti lihava!!!! Huraa huraa!!
Tosin raja on edelleen hyvin häilyvä, ei tarvi paljoa tulla lisää kiloja, kun ollaan taas väärällä puolella mittaria. Mutta ehkä sitä jo uskaltaa luottaa siihen, ettei enää IKINÄ tarvi sinne väärälle puolelle siirtyä. Aika huippu ajatus.

Eilen tapasin erästä ystävääni ja juttelimme paljon leikkausasioista. Hän on itsekin melko iso ja hänellä on joitain liitännäissairauksia. Joten hän on myös miettinyt leikkausta. Oli mukava kertoilla miten hyvin itsellä on mennyt, pystyi rohkaisemaan positiivisesti. Ja käytiin myös syömässä ulkona, joten pystyu näyttämään ettei elämä lopu leikkaukseen. Voi oikeasti viettää lähes normaalia elämää, kunhan muistaa sen hitaasti syömisen! Onhan toki määrät ihan erilaiset, sen huomasi taas ihan konkreettisesti eilen. Otettiin ravintolassa ihan samanlaiset annokset ja eihän se minun annos alas asti kokonaan mennyt. Itselle tuli kyllä melkein ähky siitä ruuasta, mutta dumpingilta vältyin, kun muistin syödä hitaasti. Jano jäi toki, se on minusta kaikkein huonoin puoli tässä leikkauksessa. Ei voi ottaa kunnolla juotavaa, jos on kova jano. Mutta jos se on tosiaan oikeasti ainoa negatiivinen puoli, niin eikö tässä aika hyvällä mallilla olla =).

Tänään on ohjelmassa lasten kanssa piparien leivontaa, jouluverhojen vaihtoa ja hiukan joulukoristeiden laittoa. Luntakin satelee hiljakseen, tulee ihanan jouluinen tunnelma.

Ihanaa ensimmäistä adventtia kaikille lukijoilleni <3. Tästä se joulun odotus alkaa kunnolla <3

Dumping koettu kunnolla

Aiemminkin on pari kertaa tullut dumping-oireita, mutta tänään se yllätti ihan totaalisesti! Lähdettiin aamulla työkaverin kanssa kokoukseen tuonne parin tunnin ajomatkan päähän. Kokouksessa päätettiin, että vedetään se ilman lounastaukoa, niin menee tehokkaammin. Kotimatkalle lähdettyä työkaveri ehdotti, että napataan subit mukaan autoon subwaysta. Noh, minähän otin myös aterian, 15 cm:n subin, limsan ja sipsipussin (sen ajattelin tuoda lapsille kotiin). Autoon päästyä aloin syödä leipääni.....hotkaisin kaksi tai kolme isoa haukkua ja vähän limsaa päälle.....mä siis yksinkertaisesti UNOHDIN koko leikkauksen. Ja siihen jäi sen subin syönti! Niin järkyttävä polte alkoi kurkussa ja rintalastassa, että miehelle kuvailinkin että niinkuin olisi sitä gastroskopia letkua pidetty tuolla paikoillaan. Ja oksetti ihan hirmusti, mietin jo että pyydänkö työkaveria ajamaan tien sivuun, että käyn tien penkalla laattaamassa. Puhumaan en kyennyt koko aikana. Vajaan puoli tuntia se olo kesti ja sitten se yhtäkkiä loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Tämä on siis se kurja puoli leikkauksesta, mutta missään nimessä ei niin kurja, ettäkö sen vuoksi kaduttaisi leikkaus. Tälläkin kertaa kyseessä oli puhtaasti oma moka, kun vain unohdin. Se vissiin johtui tuosta ruuan laadusta.....subin kun on tottunu hotkaisemaan nopeasti, niin samaan tuttuun tyyliin sitä alkoi syömään. Eli hitaalla syömisellä olisin varmasti puolet leivästä saanut alas helposti.
Kurjintahan tilanteessa oli se, että tämä kyseinen työkaveri ei ole niin läheinen, että hän leikkausesta tietäisi. Joten en voinut sanoa mitään....toisaalta en kyllä pystynytkään puhua juuri silloin.
Mutta siitäkin selvittiin, ja ehkä taas hetken muistaa syödä h-i-t-a-a-s-t-i!

Sen sijaan illan pikkujoulut sujui loistavasti. Seisovasta pöydästä otin ruokia lautasellisen ja maistelin niitä hitaasti. Jossain vaiheessa ei tehnyt enää mieli, joten syöminen jäi siihen. Ja se mikä on outoa, niin se lopettaminen on niin luonnollista! Aiemmassa elämässä kun olisin varmasti hakenut vielä toisenkin lautasellisen ja syönyt itseni ähkytäyteen! Nyt ei vain oikeasti tehnyt mieli, vaan siitä selvisi tuolla ja olin todella tyytyväinen. Mä en voi käsittää miten tästä hommasta on tullut niin luonnollista. Näin niitä ruokia kuuluisikin syödä....ja näinhän mun on toki pakkokin syödä lopun ikääni =D. Tämä on ihanaa!!

Taas vaihtui ulkoasu

Tuo edellinen ulkoasu ei toiminut mozilla selaimella, joten vaihdoin taas blogin taustaa. Josko tämä nyt toimisi taas paremmin :)

Koulutusviikonlopusta selvitty

Takana on koulutusviikonloppu hotellissa, johon siis sisältyi niitä hotelliaamiaisia, illallisia, cocktail-tilaisuutta ym. Hiukan kyllä sai jännittää etukäteen miten sujuu syömisten suhteen, mutta yllättäen ei ollutkaan mitään ongelmaa!

Aamiaisella koitin syödä vähähiilarisesti ja maistelin eri makuja. Ja molempina aamuina lautaselle jäi osa syömättä siitä mitä olin siihen ottanut.

Illallisen syömisetkin meni tosi hienosti. Alkukeitosta söin osan ja pääruuasta osan. Jälkkärin söin kokonaan, se annos ei ollutkaan niin kauhean iso. Ja viiniä meni lasin verran ja kuohuvaa lasillinen. Eli varsin kohtuullisesti ja olo oli niiden kanssa ihan hyvä.

Vesiongelmien syykin taitaa olla löydetty. Tuolla reissussa join nimittäin vettä täysin normaalisti, siitä ei tullut mitään ongelmia. Siitä päättelin, että nyt täällä kotonakin pystyisin juoda, vaan tänä aamuna kun napsin vitamiinit veden kera, tuli saman tien mahaan vääntöä. Täällä meillä on kyllä tosi kova ja kalkkipitoinen vesi, joten sen täytyy johtua siitä. Pitänee ostaa kaupasta siis pullovettä ja juoda sitä sitten. Mutta onneksi nyt täysin pannassa ei vedenjuonti enää ole.

Paino menee kaiketi taas alaspäin. Ensin vaaka näytti taas samoja ja jopa isompia lukemia kuin viimeksi. Mutta kun taas muutaman kerran kävi siinä, niin pienin luku oli silti pienempi mitä koskaan aiemmin. Eli ota nyt tuosta sitten selvää..

Vesiongelmia

Vesi ei sellaisenaan käy nyt mun kropalle. Ei tarvi ottaa kuin pieni tilkka vettä, niin se alkaa kiertää mahassa ja hetken päästä saa ripuloida. Aloin olla jo ihan epätoivoinen, kun kuitenkin pitäisi nesteitä saada alas kunnolla.

Soittelin ravintoterapeutille asiasta ja hän sanoi, että joillakin on ilmennyt samaa leikkauksen jälkeen. Kuulemma joku imeytymishäiriö. Joten nyt tuli viikon-kahden mittainen vesikielto. Veden sijaan pitää juoda laimeata tuoremehua, eli puolet mehua, puolet vettä tai urheilujuomia, esimerkiksi HartSporttia, sekin hyvin laimennettuna. Ja maitoa saa toki edelleen juoda.

Joten nyt sitten mennään ilman vettä hetki, kokeillaan uusiksi myöhemmin josko olo muuttuisi sen suhteen.

Syömisiä

Moni on multa kysellyt, että miten mä nyt sitten syön. Pääasiassa siis ihan normaalia kotiruokaa olen syönyt leikkauksesta lähtien, kunhan se on pehmeähköä. Eli esim. kokoliha on vielä kiellettyjen listalla, samoin tuoretta leipää ja salaattia, tai ylipäänsä kylmiä vihanneksia, kehotettiin välttämään ensimmäiset 4 viikkoa.

Aika lailla karppauslinjalla olen siis koittanut olla. Hiilareita ehkä hiukan enemmän mitä puhtaalla karpilla, mutta silti olen erittäin hiilaritietoinen. Hyväkarppaus varmaan on lähimpänä menetelmänä.

Esimerkkinä voisin kertoilla tämän päivän ruokailut:

Aamulla:
näkkäri, jossa päällä sulatejuustoa ja ohuen ohutta keittokinkkua

Lounas:
Porkkana-kukkakaalimuusi ja fetalla maustettua uunilohta (n. 2 dl annos yhteensä)

Välipala:
Mansikkarahkaa 1,5 dl (sis. rahkaa, kermaa, mansikoita, makeutusainetta ja ripaus vaniljasokeria)

Päivälliseksi syön todennäköisesti tuota samaa kuin lounaalla. Ja iltapalaksi varmaan samaa kuin aamulla =D.
Yritän saada proteiinia tarpeeksi ja kalorit saisi pysyä alle 1300. Kaloreiden suhteen tosin suurempi ongelma meinaa olla, ettei niitä kerry tarpeeksi.
Vielä kun saisi tuon painon ihan kunnolla laskusuuntaan, olisin tyytyväinen!

Paino

Paino ei vain laske. Näyttää täysin samaa tai jopa muutama sata grammaa enemmän kuin viime maanantaina.
Näillä syömisillä kalorit ei ole voineet paukkua yli, siitä olen varma. En tiedä vieläkinkö kroppa totuttelee uuteen olomuotoonsa vai missä on vika.
Pitänee vissiin muutama päivä taas tarkemmin kirjata syömisiään ylös, josko se vika löytyisi sieltä. Rasittavaa tämä vain on!

Tokikaan en ajattelekaan, että nämä kilot pitäisi häipyä muutamassa viikossa. Mutta saisi se paino silti edes jonkin verran liikkua alemmas. Huoh. Huono alku viikolle :(

Sunnuntai

Ihanan leppoisa aamu. Nousin kahdeksalta ylös, muu perhe vielä hetken nukkui. Nyt ollaan oleiltu yhdessä ja lapset katsoneet lastenohjelmia. Alkavat toki pikku hiljaa kinua ulos, siellä kun on tullut vähän lunta. Joten sinne siis saavat matkata sillä välin, kun minä alan laittaa ruokaa uuniin. Ja hetkeksi voisi mennä sitten itsekin perässä.

Täällä sujuu vain hyvin. Mä olen miehelle sanonutkin, että en mä edes huomaa että mulle olisi jotain tehty. Ruoka-annokset on tosin pienentyneet, mutta nekin menee niin itsekseen, ettei siihenkään kiinnitä enää juuri huomiota. Täytyy vain muistaa syödä hitaasti, se on kaikkein vaikeinta. Mutta jos muistan käyttää joka syömiseen aikaa 15-20 minuuttia, dumping-oireita ei tule.

Mutta mieliteot. Ne on kadonneet! Jotenkin se on ihan käsittämätön tunne. Eilen lapset söivät karkkipäivän kunniaksi suklaakarkkeja ja oikeasti mä en jotenkin edes kunnolla rekisteröinyt koko hommaa. Yhtään ainutta en maistanut, kun ei vaan oikeasti tehnyt mieli. Yhtenä iltana puolestaan mies söi pikkuisen sipsipussin, jonka olin itse asiassa itselleni ostanut herkkuhetkeä varten, ja siitäkään en edes maistanut. Oikeasti ei tee mieli. Tämä tunne on vain käsittämätön, ei sitä osaa edes selittää.
Toisaalta välillä on tullut myös jonkinlaisia mielitekoja. Minä tykkään lueskella ruoka- ja leivontablogeja tai -lehtiä. Ja joskus joku resepti osuu silmään ja mieliteko on huikea. Esimerkiksi törmäsin tiramisu-ohjeeseen eräässä blogissa ja hirmuisesti alkoi tehdä sitä mieli. Noh, mieliteon helpottamiseksi päätin ostaa kaupasta tiramisu-rahkaa. Söin tuota rahkaa 2 teelusikallista ja se mieliteko meni siinä. Tai kyläillessä ystäväni luona kahvipöydässä oli tarjolla pullaa ja rahkapiirakkaa ja muffinssia ja vaikka mitä, mutta minä join vain kahvin. Kun ei vain tehnyt mieli. Outoa.

Ja tästä mun ylemmästä tekstistä saa sellaisen kuvan, että runsaasti ylipainoiset vaan herkuttelisi koko ajan. Ja ainakaan kyllä omalla kohdallani tämä ei pidä paikkaansa! Tottakai sitä välillä tulee herkuteltua, tai siis ennen leikkausta. Mutta kyllä mun kilot on ennemmin kertyneet silti tavallisesta ruuasta, ei herkuista. Mutta siis tottakai joskus herkutteli jollain, mutta nyt niitä herkkuja ei tee enää mieli. Ja kun annoskokokin on automaattisesti pienentynyt leikkauksen myötä, niin asiat ei varmaan syömisen suhteen enää paremmin voisi olla!

Mä olen muuten päättänyt toistaiseksi lopettaa kaloreiden ja muiden laskemisen. Syön intuitiolla ja katson mihin tämä johtaa. Jos näyttää siltä ettei paino laske, sitten otetaan tarkemmat laskemiset käyttöön. Mutta nyt näin. Ainoa mitä tarkkailen, on huolehtia siitä, että joka aterialla on mukana proteiinia. Ja että hiilarit olisi melko alhaiset. Ihan täysin hiilareita en jätä, saatan esim. aamupalalla ja iltapalalalla ottaa palan näkkäriä. Tai jos ruokana muulle perheelle on vaikkapa perunamuusia, voin sitä ottaa pari pientä lusikkaa. Mutta pääpaino kuitenkin olisi proteiineilla ja hiilaritkin mielummin kasviksista.
Katsotaan mitä tämä tosiaan tarkoittaa pidemmällä aikavälillä, mututuntumalta voisin sanoa, että eiköhän tuo paino laskusuunnassa ole!

Kuulumisia välillä

Taas on jokunen aika edellisestä postauksesta vierähtänyt. Itse harmittelen monesti, jos joku lempparibloggarini pitää pitkää taukoa, sitten itse kirjoittelen liian harvakseltaan. Noh, tuskin tätä kukaan ihan lempparibloginaan pitääkään... :D

Mutta mutta, täällä edelleen kaikki hyvin. Mä en ole vielä moitteen sanaa keksinyt leikkauksen tiimoilta, olen täysin tyytyväinen päätökseeni. Muutama päivä leikkauksen jälkeen olo oli sellainen, että mitä olen mennyt tekemään, mutta se olo on nyt tipotiessään. Nyt olen todella tyytyväinen, koska en mä näin pienillä ruokamäärillä olisi saanut oloani hyväksi ilman leikkausta.

Painon suhteen olen viimein saanut jotain aikaankin. Heti kotiutumispäivästä seuraavana päivänä vaaka muka pompsahti 3kg alaspäin. Se ei kuitenkaan ollut todellinen tulos...veikkaan että puntari oli vessan lattialla niin, että se osui lattiakaadon kohtaan ja siksi näytti noin valtavaa pudotusta muutamassa päivässä. Tai jotain vastaavaa, totuus se ei silti ollut. Koska heti seuraavana päivänä se näytti enemmän ja aika paljonkin enemmän.
Mutta nyt ollaan oikeasti saavutettu se lukema mitä silloin oli. Leikkauksen jälkeen on siis paino pudonnut 3,2 kg oman vaa'an mukaan. Oikein mukava tulos siis vajaassa kahdessa viikossa.
Mullahan siis kesällä tuli reippaasti kiloja, valitettavasti. Mutta ne sain toki kaikki karistettua enen avulla ja pääsin alle tuonkin painon, mikä oli tähän blogiin lähtiessä. Tällä hetkellä siis tuosta kevään aloituspainosta on pudonnut noin 7kg. Mutta koska kesällä tuli kiloja lisää, on kokonaispudotus noin 13 kg. Ja aikaa tähän on mennyt 6 viikkoa. Joten noin 2 kg/viikko on tämän hetkinen keskimääräinen pudotustahti. Huimaa!
Toisin sanoen, tämän hetkinen vaakatulos on 122,3 kg. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin =)

Olo hyvä edelleen

Tänään sain hakaset pois haavoista. Haavat on kaikki parantuneet nätisti ja muutenkin olo on mainio. Jotenkin ei millään uskoisi, että leikkauksesta on vasta viikko.

Ruokia menee alas, niin että päivää kohti kalorimäärä on keskimäärin 600. Saisi olla korkeampi, mutta ajan kanssa se varmasti siitä tasoittuu. Nyt syön parin-kolmen tunnin välein ja joudun välillä pakottaa itseni syömään. Hidasta puuhaa se on.

Mieliteoille on käynyt hassusti. Aiemmin jos söin herkkuja, söin niitä ennemminkin suolaisena kuin makeana. Nyt ei suolaisia herkkuja tee mieli, mutta makeita kyllä. Eilen törmäsin mudcake ohjeeseen täällä surffaillessani ja päätin leipoa moisen. 3 tl sain siitä syötyä, sen jälkeen alkoi hajukin ällöttää =D. Eli jos ne mieliteot moisella määrällä menee ohi, ei haittaa kyllä lainkaan vaikka niitä välillä tulisikin!

Tänään onnistuin syömään liikaa. Söin ensin yhden näkkileivän, jossa päällä tuorejuustoa ja kinkkua. Meillä oli vieraita ja kahvipöydässä tarjolla keksiä. Ja nappasinpas pari keksiä pöydästä ja ai ai. Se taisi olla virhe. Maha oli kipeä ja olo huono. Mutta siperia opettaa, muistanpa ensi kerralla.
Kumma kyllä, kahden keksin jälkeen mieliteko häipyi täysin! Huono olo ei siis ihan saman tien iskenyt, mutta ei tehnyt yhtään mieli lisää keksiä, vaikka niitä oli tarjollakin vielä. Ei olisi tollainen määrä aiemmin riittänyt silti mielitekoja poistamaan! Eli ehkä tästä tosiaan jotain apua on tästä koko hommasta.

Mutta nyt pitää palata takaisin ruotuun ja jättää herkut sikseen. Koittaa saada niitä kaloreja kerättyä terveellisemmällä tavalla. Josko masukin kestäisi sitä paremmin.

Joulu lähestyy

Ja joulua rakastavana ihmisenä lisäsin blogiluettelooni pari joulublogia. Ihana käydä niissä tunnelmoimassa etukäteen jo.
Vähän toki tänä jouluna mietityttää tuo ruokailupuoli, mutta koitan olla stressaamatta sitä etukäteen. Eiköhän ne syömiset saa sujumaan edelleen, pitää vain tarkoin miettiä mihin herkkuihin haluaa vähäiset ruokamäärät "tuhlata".

Meillä on myös ollut tapana muutaman ystävän kanssa käydä silloin tällöin syömässä ulkona. Pitkään aikaan ei ole asiasta ollut mitään puhetta, eikä olla aikoihin käytykään. Mutta sain juuri äsken postia, jossa ehdotettiin syömistä porukalla. Mua alkoi oikeasti melkein naurattaa. Voihan sitä mennä.....mutta en kyllä tiedä mitä pystyn syödä. Pitää tarkkaan harkita jo etukäteen millaisen annoksen tilaa. Ja siitäkin syödä lopulta vain osa. Mutta eiköhän senkin saa sujumaan.

Ruokailujen opettelua

Tämä syömisten opettelu on outoa, ehkä oudointa on syödä niin hitaasti, sekä se, että ruuan kanssa ei saa juoda. Ruokamäärät on pieniä, mutta koska niistä tulee täyteen, se ei haittaa.
Tässä vähän eilisiä syömisiä:

Aamiainen:
1 dl kauravelliä

Välipala 1:
½ purkkia piltti hedelmäsosetta

Lounas:
1,5 dl lohikeittoa, jota hienonsin hiukan haarukalla

Välipala 2:
½ purkkia piltti hedelmäsosetta ja ½ dl raejuustoa sekoitettuna

Iltapala:
2 tl sulatejuustoa

Näiden lisäksi join 1,5 lasia Plus maitoa (proteiinimaitoa) sekä 1,5 lasia vettä. Sekä nesteitä että ruokaa pitäisi mennä enemmän, mutta näillä lähdetään nyt liikkeelle. Olo on ollut sopivan täysi ja mielitekoja ei ole ollut.

Lisäksi päivittäin syön 1 multivitamiinin, 1 B-vitamiinin sekä 2 kalkkitablettia. Nyt ensimmäiset 3 kk päivittäin myös vatsansuojalääkettä sekä nyt jonkin aikaa 3 x päivässä kipulääkkeinä buranaa ja panadolia.

Kipulääkkeet jää varmaan melko nopeasti pois, tuo vatsansuojalääke tosiaan menee ekat 3 kk ja vitamiinit meneekin sitten lopunikää.

Suurimpana ongelmana nyt soseruokavaiheessa koen sen, miten saisin tarpeeksi proteiinia. Hiilariruuista kun olisi paljon helpompi tehdä soseita. Mutta pitänee koittaa suosia sulatejuustoa, rahkaa, raejuustoa, kalaa ja jauhelihaa. Pitää vaikka ostaa jotain jauhettua riistalihaakin välillä, ettei aivan kyllästy.


Tänään päivä on alkanut seuraavasti:

Aamulla seiskan aikaan:
½ lasia vettä ja kipulääkkeet

Aamupala klo 9.55-10.15 (joo, sunnuntai aamiainen)
mannapuuroa 1,5 dl ja hedelmäsosetta ½ dl
+vitamiinit

Klo 10.45-11.00
lasi plus maitoa

Kaikkeen syömiseen ja juomiseen pitäisi käyttää tosi pitkä aika. Varsinkin nuo juomat olisi niin helppoa kaataa kurkusta alas. Mutta en uskalla sitä tehdä, ettei tule ns. dumping-oireita. Eli ähkytunnetta, polttavaa tunnetta, pahoinvointia sekä jopa oksentelua. Mielummin siis otan rauhallisesti opetellen.

Lounaaksi aion syödä klo 12 aikaan eilistä lohisoppaa.

Kotona uuden masun kera

Leikkaus onnellisesti takanapäin ja eilen jo pääsin kotiutumaankin. Itse leikkaus sujui loistavasti ja kuulemma enellä saatu painonpudotus oli riittävä leikkaukseen.
Jossain vaiheessa oli verenpaineet hiukan romahtaneet alas, mutta lääkkeellä ne oli saatu samantien takaisin nousemaan. Joten kokonaisuudessaan kaikki hyvin!

Pääsin tosiaan kotiutumaan jo seuraavana päivänä. Ja ihan hyvä niin, sairaalassa en oikein osannut nukkua. Olo oli jotenkin ihan kummallisen levoton koko ajan. Paikallaan oli vaikea olla, mutta ei silti jaksanut liikkuakaan kovasti. Jopa puhuminen tuntui hankalalta sen levottomuuden takia. Mutta se on helpottanut tänään, nyt olo alkaa olla jo melko normaali. Kuulemma tuo levottomuus johtui anestesialääkkeistä, joku kertoi.

Kipuja ei ole juurikaan ollut, kiitos tehokkaiden kipulääkkeiden. Tänä aamuna heräsin seiskan aikaan ja silloin mahassa oli kamalan kova polte joka puolella. Nappasin kipulääkkeet ja jatkoin vielä hetken unia, niin herätessä olo oli jo normaali taas. Mutta varovasti pitää silti vielä liikkua ja nostaminen on nyt jonkin aikaa kielletty.
Mahassa on 5 pientä reikää, joissa on hakaset ja tikkejä. Ensi viikon perjantaina saan poistaa nuo. Pitää soittaa työterveyteen ja varata hoitajalta aika niiden poistoon.

Ruokamäärät on melkoisen pieniä. Tässä näkyy ensimmäinen ateriani:


Keltainen kiisseli oli tarkoitettu välipalaksi, joten sen jätin sairaalaan, kun kotiuduin ennen välipala-aikaa. Sosekeitosta sain syötyä noin puolet, aikaa siihen kului 45 minuuttia (oli kylläkin puhelimessa tuossa välissä). Toinenkin kiisseli jäi syömättä.

Kotona söin puolikkaan lasten hedelmäsoseen välipalaksi. Ja päivälliseksi desin verran kasvissosekeittoa ja siitä puolen tunnin päästä desin maitoa. Ja hetken päästä olin ihan ähkytäynnä, olo oli jo aika kamala, kun oli syönyt liikaa. Joten pitää olla tarkempi annoskokojen kanssa.
Tänä aamuna söin aamiaiseksi desin kauravelliä, noin 20 minuutissa ja nyt olo on hyvä. Eli tästä lähdetään liikkeelle.

Eiköhän tämä siis tästä, kovasti uusia tapoja opetellaan!

Jännät paikat tosissaan!

Kynsilakat poistettu, kunnon suihkussa käyty, korut kerätty rasiaan talteen. Kaikki on valmista. 12 tunnin päästä taidan olla jo unten mailla leikkuupöydällä. Nyt voin sanoa, että jännittää, ihan tosissaan.

Seuraavat kuulumiset sitten uuden masun kanssa. Tsemppiä minulle :-D

Niin ja kiitos tsempityksistä kaikille kommentoijille!

Ylihuomenna

Ylihuomenna se on, leikkauspäivä.
Kun aloitin tämän matkan, en tiennyt milloin se "huipentuu". Jotenkin mielessäni ajattelin sen koko ajan loka-marraskuun vaihteeseen, mutta varmuutta asiaan ei ollut. Mutta näin se meni, kahden päivän päästä tähän aikaan olo on varmaankin väsynyt ja kipeä. Mutta se suurin juttu on ohi. Sitten aloitellaankin uutta elämää ja opetellaan uusia tapoja. Aika jännittynyt olo alkaa olla, etten sanoisi =D

Reissu meni oikein hyvin. Vaikka täytyy sanoa, että tuli melko pahasti lipsuttua enestä *nolo*. Tosin olinhan saanut siihen lääkäriltä luvan ja olin itsellenikin antanut luvan siihen. Siltikin jälleen se huono omatunto nostaa päätään ja nolottaa. Yritin toki valita mahdollisimman vähähiilihydraattisia vaihtoehtoja buffeepöydistäkin ja syödä hitaasti ja nauttien ruuasta. Mutta mutta....jos pöydässä on tarjolla noin 20 erilaista ihanaa syötävää, niin vaikka otat kaikkia vain pienen murusen, tulee kokonaisuudesta suurempi annos. Noh, itselleni kalapöytä oli liian herkullinen, siitä tuli kyllä herkuteltua aika lailla. Mutta onneksi sentään vähähiilarisesti, jos se auttaa asiaa.
Puntarilla en ole uskaltanut reissun jälkeen käydä. Ajattelin seuraavan punnituksen ottaa kotivaa'alla leikkauspäivän aamuna. Silloin saan lopullisen enen tuloksen ja sen, mistä tosissaan lähdetään liikkeelle uuden masun kanssa.

Jännittää!

Esikäynti

Eilen kävin Vaasassa esikäynnillä. Juttelin pitkään sairaanhoitajan kanssa, käytiin hänen kanssaan koko prosessi läpi tarkkaan. Tapasin myös leikkaavan kirurgin sekä anestesialääkärin. Kirurgi oli sitä mieltä, että leikkaus tulee todennäköisesti sujumaan erinomaisesti, koska ylipainoni on "kohtuullinen" ja liitännäissairauksia ei ole. Maksakin oli normaalin kokoinen, eikä sappikiviä löytynyt ultrassa.
Anestesialääkäri oli myös sitä mieltä, että ilman liitännäissairauksia leikkaus tulee sujumaan hienosti. Etenkin kun minulla ei aiemmissakaan nukutuksissa ole ollut ongelmia ja viimeisimmästä kerrasta ei ole edes kauhean pitkää aikaa.

Lisäksi kävin sprirometriassa puhaltelemassa ja labrassa. Verta otettiin hirmuiset määrät ja sydänfilmi tarkistettiin.
Vielä olisi edessä yksi verikoe ensi maanantaina, sitten keskiviikkona otan jo ensimmäiset lääkitykset leikkaust varten ja torstaina sitten olenkin leikkuupöydällä. Hui!

Ene on sujunut...vaihtelevasti. Sortumisia on ollut jonkin verran kyllä, pakko myöntää. Mutta paino on silti laskenut mukavasti, joten se on kaiketi pääasia. Enen suhteen sain myös synninpäästön -> saisi mennä vielä pari kiloa alemmas paino, mutta vaikka ei menisikään, se ei haittaisi. Lisäksi mulla on tulossa eräs reissu loppuviikolla, joten lääkäri sanoi, että siellä saa syödä, kunhan ei ihan mässäilylinjalle lähde! Lupasin olla muut päivät tiukalla enellä ja sitten syödä nätisti tuolla reissussa. Hyvä diili =D

Day 16 punnitus

Ihan mieletöntä, toka viikon punnitus takana. Yhteensä pudonnut kahdessa viikossa 6,5kg, toisen viikon tulos siis -3 kg. Aivan uskomatonta! =)

Leikkaukseen kaksi viikkoa!

Day 13 ja juhlat

Eilen olin juhlissa. Tilaisuus oli erittäin virallinen ja siellä ei kukaan tiennyt suunnitelmistani. Ruokailuun kuului alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Mietin miten asian hoidan, mutta noin vain se hoitui, eikä kukaan tainnut huomata mitään erityistä :)

Alkuruuaksi oli jotain kasvissosekeittoa, sitä maistelin muutaman lusikallisen. Pääruokana oli possun pihviä (onneksi leivittämätöntä), perunapaistosta ja kasviksia. Siitä annoksesta söin pihvin ja kasvikset. Ja jälkkäriksi oli jäätelöä suklaakastikkeen kera. Jäätelöstä maistoin pari teelusikkaa.
En usko, että kukaan kiinnitti millään tavalla huomiota vähiin syömisiini, tarjoilijaa lukuunottamatta. Hän kysyi joka kerta hakiessaan lautasiani, että maistuiko. Enkä kyllä kuullut, että hän muilta olisi moista kysellyt =D. Mutta nätisti vain vastasin, että oli oikein herkullista, niin kuin kyllä olikin! Mutta olen erittäin ylpeä siitä, miten sain tilanteen hoidettua! Eikä se tuntunut edes vaikelta.
Juhlien jälkeen mietin, että tähän tapaan se tulee todennäköisesti menemään lopun ikääni. Juurikin näillä kolmen ruokalajin illallisilla voin maistella omista annoksistani, mutta tuskin saan kaikkea syötyä silti. Sain siis oikein hyvää harjoitusta!

Leikkaukseen vajaa kolme viikkoa. Monenlaisia ajatuksia risteilee päässäni melkoisesti. Toisaalta odottaa kovasti, toisaalta pelottaa kovasti. Varsinkin noiden eilisen syömisten jälkeen mietin, että voisihan tällä tavalla jatkaa vain lopun ikää, sillä siitä selviäisi. Kun ei se tosiaan nyt tunnu edes vaikelta.
Mutta mutta. Mä tunnen itseni. Tällä hetkellä mulla on ääretön tsemppi päällä, aivojen tsemppivipu käännetty oikeaan asentoon. Valitettavasti se vipu ei tule ikuisesti tuossa asennossa pysymään, vaan se kääntyisi liian helpolla sieltä takaisin. Joten mä tiedän tämän olevan mulle oikea ratkaisu. Mutta silti niitä erilaisia ajatuksia pyörittelee päässään koko ajan.

Day 8

Mikä mukava herätys uuteen päivään. Sairasteleva lapsonen alkoi yöllä mennä parempaan kuntoon, kun oli jo pelkoa ettei joudu tippaan kuivumisen vuoksi!
Ja tämä mamma kävi puntarissa. Ensimmäisen viikon tulos -3,5kg!! Ihan mahtavaa, tuli todella hyvä mieli!!
Toki tiedän, että se on nesteitä näin alkuun, mutta alku se on silti tämäkin. Ja erittäin hyvä sellainen. Tästä on hyvä jatkaa!

Day 7

Viikko takana, kolme edessä. Pakko myöntää, että viikonloppuna sorruin hiukan. Lauantaiaamuna söin yhden keitetyn kananmunan. Ja eilen illalla nappasin kaksi juustosiivua, kun lapset söivät iltapalaa. Hyi minua. Mutta jos tuohon koko ene kaatuu, niin saa kaatua =D.

Olo on edelleen ihan ok. Nälkä kylläkin välillä kurnii mahassa, hävettää aivan kun töissä välillä maha murisee. Mutta se on kaiketi normaalia. Lisäki ärsyttää kyllä, kun tässä työpaikan rakennuksessa on toisessa päässä ruokala....arvatkaa vain miten hyvät tuoksut sieltä tänne leijailee. Jotenkin enen aikana on muutenkin hajuaisti herkempi, niin nuo tuoksut on melkoiset ihania.
Mutta minä selviän. Vesipullo on vieressä, siitä koitan hörppiä vähän väliä.

Enää kolme viikkoa ja muutama päivä. Sitten saa taas syödä, tosin ihan eri lailla kuin aiemmin. Jänskättää.

Day 6

Ketoosi on löytänyt tiensä tähän kroppaan. Nälkää ei ole ja olo on ihan ok. Välillä tulee päivän mittaan huonoja oloja, esim. kahvi ei oikein tahdo maistua ja sen hajukin ällöttää. Sen sijaan kaikki muut ruuat tuoksuu liiankin hyville, mielitekoja riittäisi. Nytkin mies paistaa keittiössä muulle perheelle kanaa uunissa ja tuoksu on melkoisen miellyttävä.
Mutta minä selviän houkutuksista! Tiedän tekeväni tämän itseni vuoksi, en muiden! Joten pääsen kyllä tästä yli. Laitoinkin tuonne ylös laskurin leikkaukseen. Se laskuri ei niinkään ole välttämättä leikkausta varten, vaan siitä voin aina tarkistaa montako päivää tätä pussikuurikidutusta on jäljellä =D

Mutta kyllä tämä tuleva operaatio vaikuttaa jo nyt moneen asiaan. Tarvitsisin esimerkiksi uusia vaatteita, mutta nyt on sellainen olo, ettei ole mitään järkeä niitä tässä vaiheessa ostella. Silti se on täysin välttämätöntä, muutama tilaisuus on tiedossa tässä syksyllä, missä pitää olla siistit vaatteet. Ja nyt en vain yksinkertaisesti omista mitään tarpeeksi siistejä. Joten pakko ostaa jotain, mutta taidan katsastaa Kappahlin, Lindexin ja Seppälän tarjonnan. Niissä päässee vielä kuitenkin suhteellisen edullisesti.
Ja kun vaatteet jää isoiksi, voi niitä laittaa huuto.nettiin myyntiin.

Pussiruokien suhteen mulla tahtoo olla ongelmana vähän se, etten meinaa saada niitä alas niin montaa kuin tarvisi. Ne vain yksinkertaisesti maistuvat kaikki niin pahalle, että jätän ne mielummin kokonaan väliin ja juon vain vettä. Tiedän ettei se ole tervettä, pitäisi yrittää ottaa itseään niskasta kiinni. Ja yritänkin toki.

Day 3

Eilinen päivä sujui ihan mukavasti. Pientä päänsärkyä oli illalla, mutta buranaa nassuun, niin siitä selviää kyllä.

Nyt on päivä 3 ja tämä on selkeästi se pahin päivä. Alkaa olla vähän huono olo jo, vaikka kovasti olen yrittänyt vettä litkiä pitkin päivää. Pitäisi kaiketi vetäistä päivän ensimmäinen pussi, en ole vielä sitä ottanut. Mutta nyt olen töissä sellaisessa tilanteessa, etten ihan vielä saakaan otettua. Onneksi on tuo vesipullo tuossa vieressä!
Mutta jos tämä olo on tänään tämä, tiedän että kun vain jaksan sinnitellä pari päivää, se alkaa helpottaa. Nyt aletaan lähestyä ketoosia ja kun se vihdoin saavutetaan, olo tulee taas hyväksi ja energiseksi.
Eilisen päivän oli jatkuvasti menossa, töistä suoraan kokoukseen ja kun vihdoin ehdin kotiin, olikin lasten iltatoimien aika ja siinähän se oli päivä huvennut.
Tänään aion ottaa vain rennosti koko illan. Päivällä meillä käykin meidän siivooja, eli tiedän ettei edes siivouksista tarvi tänään murehtia. Ja mies saa huolehtia muun perheen ruuanlaitosta.
Tänään keskityn siis vain sietämään tämän pahan olon pois.

Erilaisia ajatuksia tässä leikkauksen tiimoilta pyörii kyllä melkoisesti päässä. Tuntuu oudolta ajatus, että mä pienenen nyt koko ajan, enää koskaan en paina yhtä paljon mitä painoin eilen. Ja huomenna painan jälleen vähemmän mitä tänään. Kohta nämä tällä hetkellä päälläni olevat vaatteet jäävät isoksi, sitten saan siirtää ne lopullisesti kirpputorilaatikkoon.
Tokihan olen aiemminkin pudottanut painoa, useaankin otteeseen. Ja aina olen ajatellut samoin, että ei enää koskaan näin suureksi. Ja ettei koskaan enää isoja vaatteita tarvita. Mutta on tässä silti jotain ihan erilaista, tällä kertaa tietää että se on fakta, enää ei ole mahdollista kasvaa näihin mittoihin. Aika huikea tunne :)

Day 1

Ensimmäinen enepäivä. Päivä jolloin entiset ruokailutavat ovat lopullisesti historiaa. Voisi kaiketi sanoa, että loppuelämän ensimmäinen päivä!
Tänään on aamulla juotu suklaa-toffeepirtelö. Lounaalla mansikkapirtelö. Ennen ja jälkeen ja välissä paaaljon vettä. Ja vähän kahvia. Pian voisin keittää vihreää teetä suuren mukillisen. Ja illalla vielä joku pirtelö.

Mulla oli tosiaan edellisiltä pirtelökuureilta vielä jonkin verran pusseja jäljellä- Ja nyt alkuun aloittelen niillä. Normaalisti en ole niitä suolaisia pusseja saanut alas, vaikka miten olisin yrittänyt niitä maustaa. Joten päätin heti alkuun, etten kiusaa itseäni niillä, vaan juon pelkästään makeita pusseja jos ne suolaiset on edelleen yhtä pahoja. Samalla tavalla se paino niilläkin laskee ja samat ravintoaineet niistä saa myös.

Mutta nyt on NÄLKÄ. Tämä eka päivä on hankala, mutta tiedän toisen ja kolmannen päivän olevan vielä hankalampia. Mutta minähän selviän. Tiedän mikä palkinto odottaa, joten sen avulla kestän.

Nyt se on vihdoin totta!

Ei ole vieläkään postiluukku kolissut, MUTTA

Leikkausaika on tiedossa!!! Soittelin itse Vaasaan ja tarkistelin josko mun paperit on perille löytäneet. Ja siellähän ne oli, sihteerin pöydällä tosin vielä.
Tarkoituksenani oli siis kysellä alustavia aikoja, että voisi vähän suunnitella omaa syksyä. Mutta sainkin tietää ihan tarkat ajat!

Leikkaus on siis jo kuukauden päästä, 21.10. Sitä ennen on alustava käynti sairaalaan, jossa tapaan leikkaavan kirurgin, anestesialääkärin ja ravintoterapeutin. Ja siellä tehdään myös tutkimuksia, ainakin verikokeita, spirometriaa (tästä en tiedä tarkemmin mikä tämä on) ym. Ja myös ylävatsan ultra siirrettiin sinne esikäynnille, koska se olisi täällä ollut vasta 29.10., eli liian myöhään.

Mutta tämä siis tarkoittaa sitä, että ene-dieetti alkaa heti. Tänään saan vielä syödä, kun en tietenkään ollut töihinkään varannut pusseja mukaan. Mutta huomisesta lähtien pirtelöitä ja paaaaljon vettä. Neljä viikkoa mennään niillä. Hui!

Vähän tuli pöllämystynyt olo. Ja pitäisi yrittää keskittyä töihin. Eiköhän se tästä, kun vähän sisäistää asioita.

Tahtoo kylpylälomalle

Me ei olla miehen kanssa päästy kolmeen vuoteen mihinkään kaksistaan. Tai no, nyt mä valehtelen, ollaan kaksi yötä vietetty ilman lapsia tuon jälkeen. Joten kylpyläloma kaksistaan olisi enemmän kuin tervetullut. Siksipä mainostan täällä kilpailua, josko vaikka onni potkisi kerrankin.

Käykääpä siis kurkkimassa alla olevassa linkissä, myös teillä on mahdollisuus tuo samainen kylpyläviikonloppu voittaa :)

Äkkilähdöt

Vielä ei ole postiluukku kolissut

Joka päivä pitää töiden jälkeen ensimmäisenä suunnata postilaatikolle kurkkimaan, joko kirje Vaasasta saapuisi. Eipä ole vielä näkynyt, vaikka laskut ovat laatikkoon löytäneet liiankin tehokkaasti! Jännittävää tämä odottaminen kyllä on!
Toisaalta tekisi mieli jo soitella jonohoitajalle, mutta toisaalta tämä odottaminen on osa tätä jännitystä, joten olen toistaiseksi jättänyt jonohoitajan rauhaan =). Sitä paitsi alkaa vaikuttaa, että kun kerran ei postilaatikko vielä kolise, osuu leikkaus parhaaseen mahdolliseen aikaan omien suunnitelmien kanssa. Ehkä.

Mun syksy vaikuttaa tosi kiireiseltä. Ja sinne pitäisi kaiketi tuo leikkauskin saada soviteltua johonkin väliin. Välillä sitä miettii, onko liian monta rautaa tulessa samaan aikaan. Mutta ehkä nämä on todella niitä elämän kuuluisia ruuhkavuosia. Joskus tämä kiire vielä helpottaa ja sitten sitä miettii, että mihin nämä vuodet katosivat.

Gastroskopia ohi

Huh, se ohi! Oli se kyllä melkoinen kokemus! Muutaman kerran joutui yökkäillä kyllä, vaikka miten koitti estää. Alku oli kamalin, kunnes letku pääsi perille saakka. Sen jälkeen liikkeitä ei olisi kunnolla huomannut, jos ei olisi nähnyt kun sitä liikutetaan. Jossain vaiheessa päätinkin laittaa silmät kiinni ja keskittyä hengittämään, jolloin helpotti hiukan. Muutama minuutti meni, kunnes tuli iso yökkäys ja kuulin maagiset sanat: "Nyt se ohi, meni tosi hienosti"! Ja rehellisesti sanottuna tuossa vaiheessa tuntui, että koko toimenpide olisi kestänyt vain pari minuuttia.

Kamalinta minusta oli se, kun se nielu puudutettiin ennen toimenpidettä. Juuri kun nielaisin puuduteaineen, soi lääkärillä puhelin. Ja hän puhui siihen muutaman minuutin, joten tuo aika oli aivan kamala. En pystynyt nielaisemaan, vaikka pahanmakuisen puuduteaineen takia olisi sitä kaivannut. Jouduinkin sylkeä hoitajan antamaan kuppiin :(. Puhuminenkin oli hankalaa, kun koko suu oli niin oudon tuntuinen.
Onneksi tuon puudutteen vaikutus ei kestänyt kauaa, kun pääsin toimenpidehuoneesta ulos, sujui nieleskelykin jo normaalisti.

Nyt olen tuon toimenpiteen jälkeen pitänyt sairaslomapäivää. Oma pomoni on terveydenhuoltoalalta, joten hän "käski" jäädä kotiin toipumaan toimenpidepäiväksi. Ja tuo oli kyllä ihan hyvä vinkki. Olo on ollut koko päivän vähän heikko. En ole kauheasti saanut syötyä, lähinnä olen juonut. Ja maha on jotenkin hellä. Ikään kuin alkavassa vatsataudissa. Joten varmasti tosiaan hyvä ratkaisu levähtää kotona.

Mutta on tämä toimenpide tainnut tosiaan jännittää kovasti. Näin nimittäin viime yönä untakin siihen liittyen. Unessa olin ostamassa grilliltä hampurilaista (mitä tapahtuu oikeassa elämässä äärimmäisen harvoin, meidän perhe kun ei ole oikein grilliruoan ystävä). Kun sain unessa hampurilaisen käteeni, muistinkin että enhän mä saa syödä mitään, kun mulla on tuo tähystys. Katsoin kelloa, se oli 8.55. Eli aika olisi viiden minuutin päästä. Siinä sitten pohdin, että heitänkö hampparin sellaisenaan roskiin vai säästänkö ja lämmitän ja syön sitten tähystyksen jälkeen.
Tässä vaiheessa heräsin säikähtäen katsomaan kelloa, että olenko jo auttamattomasti myöhässä =D. Mutta hyvin ehti vielä, ei ollut herätyskellokaan vielä soinut =D

Mutta luojan kiitos se on ohi. Ja siitä on selvitty hengissä. Loput tutkimukset eivät sitten olekaan lainkaan niin pahoja. Ja itse leikkauksessakin sitä nukkuu ja ennen nukutusta saa niin hyvä tropit, että tuskin on mukana maailman menossa enää siinä vaiheessa =D.
Kyllä sitä silti välillä miettii, että mihin sitä on päänsä pistänyt. Mutta toisaalta miettii myös sitä lopputulosta....ja sitä onnistuisiko sinne samaan tulokseen pääsemään ilman leikkausta. Mutta eikö jo 15 vuoden kokemus painotaistelun kanssa kerro julmaa totuutta. Ilman perusteellista apua, koko homma olisi melko mahdoton tehtävä...

Ylihuomenna rankka koitos

Gastroskopia. Mä olen aina sanonut, että mihin tahansa muuhun tutkimukseen menen vapaaehtoisesti, paitsi siihen. Mutta mä taidan olla päästäni pipi, kun vapaaehtoisesti olen nyt menossa siihenkin =D. Mä koitan vain pitää sen palkinnon mielessä, niin ehkä mä siitä selviän. Ja yritän muistaa, ettei se kestä kauaa.

Kun se on ohi, lähtee mun lähetekin eteenpäin. Sitten saakin alkaa odotella kirjettä aikataulusta ja on vähän viisaampi. Joten sen avulla tosiaan ehkä tuonkin koitoksen kestän. Huh.

Jippii!

Minut on hyväksytty leikattavaksi!! Ihan mieletöntä, en tiedä miten päin olisin!

Tänään kävin ravintoterapeutilla, käytiin vielä kertaalleen läpi mun laihdutushistoria, leikkausta edeltävä ENE-dieetti sekä leikkauksen jälkeinen ruokavalio. Samoin sain tietää kontrollit, mitä leikkauksen jälkeen on tulossa ja miten tämä homma tästä menee muutenkin eteenpäin.

Nyt seuraava askel olisi gastroskopia, se pitäisi kuulemma olla jo elokuussa, eli aika pitäisi tulla ihan lähipäivinä kotiin. Mä olen vähän skeptinen ehtiikö se muka vielä tälle kuulle, kun jo puolivälissä kuuta mennään, mutta pakko kai se on uskoa. Siitä lähtee sitten viimeistään lähete Vaasaan, jos ei jo aiemminkin. Myös ylävatsan ultraus tehdään ennen leikkausta vielä.
Mutta itse operaatio on mahdollisesti syksyn aikana, viimeistään helmikuussa. Omiin kuvioihini tuo syksy osuisi ehkä paremmin, joten pitää yrittää soitella jononhoitajalle, kunhan lähete menee hänelle saakka. Jos vaikka saisin jonkin peruutuspaikan sinne itselleni sopivaan väliin.

Mutta se päätös on tehty. Minut leikataan. Ja minä tulen joskus olemaan vielä normaalipainoinen!

Lukijat ja muuta jorinaa

Onpa hauska huomata, että näillä mun jorinoillakin on lukijoita. Blogi ei kuitenkaan hirmu kauaa ole ollut pystyssä ja silti kävijöitä täällä on aika paljon, mun nähdäkseni ainakin.


Mulla on jotenkin seesteinen olo itseni kanssa tällä hetkellä. Mun asiat on melko hyvin, työkuvioita lukuunottamatta. Mutta sitäkään ei koskaan tiedä milloin se uusi työpaikka nurkan takana kolkuttelee. Nytkin on yksi ajatus, mitä pitäisi alkaa enemmänkin miettiä....saapa nähdä tuleeko siitä mitään. Mutta ainakin jotain virityksiä on jatkuvasti menossa.

Ensi viikon RT mietityttää kovasti. Kaikki leikatut sanoo, että tässä vaiheessa sinne ravintoterapeutille on mukava mennä, että siellä on ollut asiallinen ihminen vastassa, joka ymmärtää tilanteen. Siltikin mietityttää, josko siellä aletaankin saarnata lautasmallista ja rasvojen vähentämisestä tms. Niistähän mä en etukäteen mitään tiedäkään :P.
Itse asiassa, eräs sukulaiseni sanoikin mulle juuri näistä asioista kun kerroin hänelle leikkauksesta. Että miksi en vain kokeile syödä lautasmallin mukaisesti ja käydä joka päivä kävelylenkillä. Kyllä se paino sillä lähtisi laskuun. Oikeasti olisi tehnyt mieli sanoa jo melko pahastikin takaisin, ihan niinkuin mä en olisi koskaan tätä kokeillut. Tai muuta painonpudotuskeinoa. Sanoinkin kyllä sitten, että mikäli hän itse söisi ehkä about 600kcal vuorokaudessa, pukisi 60 kg:n painopuvun päällensä ja eläisi tällä tavalla ihan joka ikinen päivä, niin miten kauan hän sitä jaksaisi. Koska jos mä söisin sen noin 1800 kcal päivässä, olisi se kai normaalipainoiselle suunnilleen sama kuin syödä se 600kcal, ehkä. Hänellä ei siis ollut aavistustakaan siitä mitä tuo vaatisi. Niin kuin ei varmaan monella muullakaan normaalipainoisella ole.
Toki ymmärrän, että hän ajatteli mun parasta. Mutta kun hänellä ei ollut tietoa leikkauksista, tai no, oli. Hänen tietämyksensä oli 4D-dokumenteista. Hän nimittäin ajatteli, että mä kuolen tuohon leikkaukseen, koska hän on niin monta dokumenttia asiasta nähnyt.
Mutta ensinnäkin noiden dokumenttien tarkoitus on AINA provosoida ja liioitella asioita. Niissä ihmiset on aina TODELLA isoja, en ole varmaan yhtään dokkaria nähnyt, missä leikattu olisi alle 200 kg:n painoinen. Vaan oikeasti niissä näytetyt ihmiset ovat jo siinä kunnossa, etteivät juuri muuta vietä kuin makoile sängyssä. Se on kuitenkin minun arjestani melko kaukana. Joten totta kai noista lähtökohdista leikkaus on aina iso riski.
Enkä halua mitenkään vähätellä, onhan se leikkaus riski aina, jos on ylipainoa. Mutta "meille tavallisille lihaville" se kuolemanriski on 1 leikattu tuhannesta. Ja käsittääkseni Suomessa ei ole kuolemantapauksia ollut, vaikka leikattuja alkaa olla melkoinen määrä. Joten kuolemaa en kyllä kovinkaan paljoa osaa pelätä. Mutta muita komplikaatioita mietin kyllä välillä. Mutta ei se auta kuin toivoa, että kaikki sujuu hyvin, ilman komplikaatioita.

Mutta nyt lopetan tämän romaanin kirjoittamisen. Josko vaikka lauantain kunniaksi katsois jonku leffan.

Paniikki

Lueskelin tuota leikattujen foorumia juuri. Ja tajusin, että itse leikkaushan saattaa olla lähempänä kuin uskonkaan. Vaasaan kuulemma jono vetää uskomattoman nopeasti, jopa 2-3 kk ravintoterapeutin käynnistä saattaa päästä veitsen alle. Ja RT mulla on ensi viikolla. Joten se leikkaus saattaisi olla tosiaan jo aika pian.
Meinaa hiukan alkaa mietityttää. Mihin sitä on itseään laittamassa? Varmasti hyödyllinen leikkaus, mutta jännittää silti. Hirmu paljon.

Arki astui kuvioihin

Arki alkoi taas ja lomat on vietetty. Miten vaikeaa onkaan taas orientoitua työhön, varsinkin kun omassa työpaikassani on menossa sellainen aika, etten yhtään täällä viihtyisi. Asiat eivät oikein toimi, niin kuin niiden pitäisi toimia ja työtä on ihan liikaa. Tosin sama se taitaa olla tänä päivänä vähän joka paikassa, kun kaikkialla tehostetaan toimintoja.
Mä olen koko vuoden katsellut uutta työpaikkaa, mutta ei ole tärpännyt. Hakemuksia on lähtenyt monia, mutta vaikka periaatteessa koulutus pitäisi olla kunnossa, eikä kokemuksessakaan ole puutteita, niin silti ei vaan tärppää. Pakko siis vain kestää täällä kunnes jotain muuta ilmaantuu tilalle.

Mutta tämä arki saa mut muistamaan enemmän myös tätä leikkauspolkua. Ensi viikolla on ravintoterapeutti, sen jälkeen lienen taas hiukan viisaampi asioiden kanssa. Mä niin toivoisin saavani jonkin äkillisen peruutuspaikan leikkaukseen, sen muun hyvän lisäksi mitä leikkaus antaa, saisin ainakin sen pari viikkoa sairaslomaakin samalla. Mutta eipä se senkään suhteen auta kiirehtiä.
Toisaalta taas juurikin tuon mahdollisen leikkauksen vuoksi ajankohta myös työpaikan vaihdolle on todella huono. Koska tuo leikkaus todennäköisesti tulee osumaan johonkin vuoden vaihteen tienoille, tulisi myös se sairasloma juurikin mahdollisen uuden paikan koeajalle. Ja sitä ei koskaan tiedä miten ko. paikassa suhtauduttaisiin parinkin viikon saikkuiluun..
Mutta toisaalta, turhapa moistakaan on murehtia etukäteen. Pitää antaa asioiden vaan mennä omalla painollaan ja katsoa mitä tapahtuu.

Miksi sitä pitääkin olla sellainen ihminen, joka stressaa aina kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta?

Vaatteita

Minä rakastan vaatteita. Olisi ihana pukeutua kauniisiin vaatteisiin ja näyttää niissä hyvältä. Ja olisi ihanaa löytää ne vaatteet normaalikaupasta, normaaliosastolta. Tällä hetkellä ei moisille osastoille ole mitään asiaa, muuta kuin ihailumielessä. Mutta ehkä jo vuoden päästä, kenties?

Mutta nyt isokokoisenakin olen löytänyt silti ihan kivan näköisiä vaatteita. Tai no, ne näyttävät kivoilta henkarissa tai xl-mallien päällä, en tiedä näyttääkö tälläisen tankin päällä mikään hyvältä :D. Mutta olen silti niitä mielestäni nättejä vaatteita ostellut ja tilaillut ulkomailtakin.
Olen myös löytänyt muutamia isokokoisten blogeja, jotka ovat keskittyneet nimenomaan vaatetukseen ja meidän isompien immeisten muotiin. Saattaa siis niitäkin linkkejä tuohon seurattavaksi välillä ilmaantua, älkää siis ihmetelkö.
Hattua nostan niiden blogien kirjoittajille, jotka sen omalla nimellään uskaltavat tehdä. Itse en uskalla täällä kasvojani näyttää....en ainakaan ennen leikkausta. Ehkä joskus kun olen normaalipainoinen, voin asiaa harkita. Siihen saakka säilytän anonymiteettini :)

Äh, meinasin lisätä tähän kuvan itsestäni, ilman päätä toki. Tämän päivän ihanista kotivaatteista olisi tullut kuvaa. Mutta noista miehen napsimista otoksista ei tullut yhtään julkaisukelpoista. Joten jätän väliin toistaiseksi.

Voihan kesäkilot

Olo on turvonnut ja läski. Puntarille en uskalla, mutta olen varma, että kesällä on muutama kilo tullut lisää. Mä en ole laihduttanut, enkä juurikaan edes tarkkaan katsonut mitä suuhuni laitan. Olen vain ajatellut tähtäimenäni leikkausta ja sitä edeltäviä tutkimuksia, että sitten kun.... Taas tämä tyypillinen ajattelutapa. Ei vain jaksa koko aikaa laskea jokaista syömääni suupalaa, pakko saada välillä olla rennommin. Joten seuraukset ovat heti olossa ja vaa'alla näkyviä.
Noh, pari viikkoa vielä, sitten olen taas viisaampi leikkausasioihin liittyen. Varmaan saan ainakin vähähiilarisemmalle siirtyä, vaikka en täysillä saisikaan laihduttaa. Sitä odotellessa.

Voi kunpa asiat edistyisivät nopeammin.

Kesälomailua

Täällä lomaillaan ja nautitaan vain olemisesta. Ollaan toki pieniä reissujakin tehty ja ensi viikolla on tarkoitus reissata lisää. Mutta silti on ihanan rentoa ja mukavaa, kun ei ole mitään aikatauluja vaan ollaan saatu rytmit sekaisin mukavasti koko porukalta :D.

Painon kanssa en ole tehnyt oikein mitään koko kesänä. Tarkoitushan onkin pysytellä suurin piirtein samassa; tällä hetkellä ei saisi lihoa, mutta suuria laihdutuksiakaan ei saisi juuri nyt tehdä. Kovasti kiehtoisi aloittaa ns. pirtelökuuri Cambridgen pusseilla, mutta valitettavasti nyt en saa sitä aloitella. Katsotaan sitten kuukauden ravitsemusneuvojan käynnin jälkeen mitä mieltä hän on. Tuntuu vain, että olisi kiva saada näitä helteen turvotuksia pois ja tuolla konstillahan niitä saisi nopeasti alas. Mutta odotellaan tosiaan miten käy ja mitä sanotaan.

Ravitsemussuunnittelija

Seuraava aika on tiedossa. 12.8. menen ravitsemussuunnittelijalle, vasta sen jälkeen ilmeisesti päätetään leikkauksen kohtalosta. Noh, kesäloma ensin ja sittenhän tuo aika onkin jo melkein käsillä! Mutta siis epätietoisuutta jatkuu pari kuukautta vielä. Huoh kun tämä homma etenee hitaasti tälläisen kaikki-mulle-heti-tänne-nyt-tyypin mielestä :D.

Tänään olin kokoustamassa ja oltiin isolla porukalla syömässä. Ja mietin kyllä kovasti, että mikähän tässä hommassa oikein mättää. Muut porukasta olivat normaalipainoisia, osa varmasti jopa sen alle. Ja nämä normaalipainoiset puhuivat koko ajan ruuasta ja syömisestä ja siitä miten on kamala nälkä. Alkusalaatistakaan he eivät tulleet miksikään, vaan edelleen oli kiljuva nälkä pääruokaa odottaessa.
Itsellä taas ei ollut lainkaan nälkä edes ravintolaan mennessä, aamulla tarjotut voileivät (samaisessa paikassa, eli kaikki söivät niitä) pitivät edelleen nälkää hyvin poissa. Ja alkusalaatin jälkeen en olisi välttämättä edes muuta tarvinnut (ja alkusalaattiakin mulla oli vähemmän mitä monella muulla siinä). Mulle tuli oikeasti tosi hölmistynyt olo. Normaalipainoinen ihminen valitteli nälkää ja mitä ilmeisimmin siis syö useammin mitä minä. Ja silti hänen annoskoot olivat täysin samat mitä mulla, jopa hiukan isommat. Niin missä mättää?
Pitäisikö sitä oikeasti syödä useammin? Tai siis juu, tiedän että pitäisi. Mutta eikö silloin jos syö useammin, niitä annoskokoja pitäisi pienentää? Jos hoikat ihmiset syö usein, mutta samankokoisia annoksia mitä minä, miten ihmeessä he pysyvät hoikkina? Ja minä syön harvemmin samankokoisia annoksia ja silti olen tälläinen. Onko se sitten liikunta? Mutta eihän kaikki hoikatkaan ihmiset liiku paljoa.
Ehkä se oikeasti on joku aineenvaihduntakysymys ja geeniperimä. En tiedä. Joka tapauksessa ihmeelliseltä ja jopa sanoisinko epäreilulta se tuntuu.

Ja ennen kuin kukaan ehtii sanoa, että tiedänkö että leikkauksen jälkeen pitää syödä usein ja pieniä annoksia, niin kyllä, tiedän. Mutta pointti oli se, että miksi jotkut voivat lihomatta syödä usein ja normaalikokoisia annoksia? Sitä en tiedä.
Eikä se varmastikaan koskaan tule minulle selviämäänkään. Joten ravitsemussuunnittelijan käyntiä odotellessa.....

Uudessa kodissa

Jatketaan kirjoittelua täällä uudessa kodissa. Vähän outo tämä blogspot vielä mulle, mutta opetellaan, eiköhän se pikkuhiljaa tästä ala sujua.

Leikkauksen osalta elämässä ei ole tapahtunut ihmeempiä. Polille soitin ja kyselin joko siellä olis ylilääkäri lausunut puoltaako leikkausta vaiko ei. Mutta eipä ollut....itse asiassa se oli laitettu lausuttavaksi lääkärille, joka on jo kesälomalla. Joten polin sihteeri siirsi sen toiselle, vielä paikalla olevalle, lääkärille. Pitänee siis soitella taas uusiksi ja kysellä mikä se tilanne on. Ja lisäksi myös odotellaan sitä aikaa ravintoterapeutille.

Mutta nyt on kesäloma itsellä edessä. Loman ajan koitan unohtaa nämäkin asiat hetkeksi ja keskittyä tähän hetkeen. Nauttia perheestäni ja kodista ja tehdä myös pieniä reissuja. Ihan kotimaassa vain tosin. Toivotaan lämmintä kesää!

Ensikäynti takana

Ja olotila on ristiriitainen.

Lääkärin mukaan viralliset suositukset sanovat, että mun painoindeksi on liian matala ja että mä olen liian terve. Mä en voi käsittää, jos bmi on 42 ja rapiat päälle, voiko se oikeasti olla liian vähän? Todella vaikea uskoa!

Liitännäissairauksia mulla ei tosiaan vielä ole, mutta mä TIEDÄN ettei mene kuin muutama vuosi ennen kuin niitä tulee. Mun isällä on kakkostyypin diabetes, verenpainetauti, uniapnea ym. Samoin on mun isoisällä, niin kuin oli myös toisella, joka on jo siirtynyt pilvien päälle asustamaan.
Mä olen viimeiset 15 vuotta ollut käytännössä lähes jatkuvasti jonkinlaisella laihdutusmetodilla yrittämässä saada painoa alas. Kaikki mahdolliset on jo kokeiltu, en enää keksi mikä voisi olla se taika, jota ei vielä ole kokeiltu -- leikkausta lukuunottamatta. Jos mä en ihan koko ajan katso mitä suuhuni laitan, lihon ja lihon vain. Mun pitää tarkkailla syömisiäni ihan jatkuvasti, takuulla enemmän mitä hoikkien kanssasisarieni. Ja laihdutuksesta ja painonhallinnasta tiedän takuulla yhtä paljon mitä ravitsemusterapeutit, teoriassa. Käytäntöön en saa tietojani oikealla tavalla sovellettua.

Anyway, lääkäri oli ihana. Hän ymmärsi ja hänestä oli hyvä, että mä koitan hakea apua ENNEN kuin sairastun. Mutta koska GBP (gastric bypass) leikkaus on niin kallis, siinä on tarkat kriteerit. Minä kyllä hiukan kyseenalaistin asiaa, että kumpikohan tulee lopulta edullisemmaksi, leikata minut nyt ja estää sillä ne tulevat liitännäissairaudet vaiko hoitaa niitä sairauksia sitten muutaman vuoden kuluttua. Minä olen 100% varmasti täysin saman poliklinikan asiakas muutaman vuoden kuluttua, jos en nyt saa sitä kautta apua. Mutta jos saisin leikkauksen, en välttämättä palaisi tuolle polille enää koskaan.

Ja tämä lääkäri tosiaan ymmärsi tuskani ja oloni. Mutta hän ei voi tehdä lopullista päätöstä. Sanoi vain, että hän suosittaa minua eteenpäin ja yrittää puhua mun puolesta ylilääkärille, joka sen päätöksen lopulta tekee. Joten nyt kaikki lukijani, toivottavasti pidätte peukut pystyssä!

En tiedä milloin tuosta päätöksestä saan tietää. Pitää soitella vaikkapa viikon päästä polille ja kysyä osaavatko sanoa aikataulusta mitään.

Mutta vähän silti etenee hommat. Tämän päivän lääkäri laittoi joka tapauksessa lähetteen ravintoterapeutille jo eteenpäin. Sitä käyntiä vaaditaan sairaalassa ennen leikkausta. Ja siellä käydään läpi se ennen leikkausta tapahtuva ENE-dieetti. Siitähän mulla jo kokemuksia onkin takana, joten käytännössä tuttua hommaa. Mutta varmasti siellä puhuttaisiin myös leikkauksen jälkeisestä elämästä.

Elämäni yksi suurimmista haaveista on nyt kiinni yhden ihmisen lausunnosta. Ja tätä ihmistä minä en ole koskaan edes nähnyt. Kumpa hän osaisi päättää oikein pelkkien papereideni perusteella.

Lääkäriaika

Mulle soiteltiin tänään polilta. Huomiselle oli tullut peruutusaika lääkärille, joten nappasin tuon ajan itselleni saman tien. Töissä meillä olisi juuri ollut syömistä ihanasta ympäristössä ja pientä juhlaakin, mutta nyt päätin priorisoida asiat. Tämä on mulle tärkeämpää mitä hauskanpito työkavereiden kanssa.

Huomenna kertoilen siis tarkemmin mitä tapahtuu. Jännittää.

Jotain tapahtuu

Soittelin polille. Lähete oli perillä ja lääkärikin oli kommentoinut sitä jo. Ilmeisesti hän on leikkauksen kannalla, koska oli määrännyt jo lisätutkimuksiin.

Eli, ensimmäisiin verikokeisiin menen jo maanantaina, 24.5. Enää muutama päivä siis! Ja kunhan niiden tulokset tulee, saan polille käyntiajan kesäkuulle. Kesäkuuhan on ihan pian! Mahtavaa! Ja jännittävää!!

Happy Happy olen siis nyt

Hiljaiseloa

Odottelu jatkuu. Mitä ilmeisimmin se lähete on viimein löytänyt perille, mutta mitään ei sen tiimoilta ole vielä sen kummemmin kuulunut. Kovasti sitä alkaa jo odottaa, että saisi jotain tietoa ja pääsisi eteenpäin, mutta eipä se auta kiirehtiä.

Kävin tuossa muutama päivä sitten työterveystarkastuksessa, ihan vain siksi etten ollut koskaan kunnolla moisessa käynyt. Ja nykyisessä työssäni olen silti reilut 5 vuotta jo ollut, joten ehkä se oli aika. Vähän mietitytti alkaa leikkauksesta puhumaan, kun en yhtään tiennyt miten oma hoitajamme tulisi asiaan reagoimaan, mutta eipä tuota oikein siinä salatakaan voinut. Kun väistämättähän tämän kokoisen ihmisen kanssa ne painoasiat tulee puheeksi. Ja olisihan tuo lähete sieltä mun tiedoista koneeltakin näkynyt, kun kerran työterveyden kautta senkin sain.

Mutta yllätys olikin suuri, kun sekä oma hoitajamme että mukana ollut opiskelija molemmat kovasti kannustivat vain eteenpäin tällä tiellä. Sanoivat, että todella upeita tuloksia on leikkauksen avulla saatu ja jos kerran kaikki muut keinot alkaa olla käytetty, niin hyvä olla liikkeellä tässä vaiheessa kun ei vielä niitä oheissairuksia ole. Ja jos mitään ei tehdä, niitä takuulla tulee jo sukurasitteenkin vuoksi.

Eli hyvillä mielin edelleen mennään eteenpäin, kun saan ammattilaisiltakin ymmärrystä .

Mutta nyt alan suunnata sänkyä kohti ja jännittämään miten lapset minut huomenaamulla herättävät äitienpäivää juhlistamaan!

Mukavaa äitienpäivää kaikille lukijoilleni!

Soittelin sisätautipolille ja kyselin lähetteeni perään. Eipä ollut polilla vielä näkynyt . Hoitaja sanoi, että on todennäköisesti juuttunut työterveyden saneluun vielä. Ensi viikolla pitää soitella uusiksi ja mikäli ei silloinkaan ole saapunut, pitää kysellä toiselta lääkäriltä, kun toukokuun lopulla olen muissa asioissa menossa. Mutta luulisin, että on lähete tuohon mennessä jo löytänyt perille, toivottavasti!

Samalla kyselin jonotustilannetta polin suhteen. Kuulemma kaikkein pisin jono on ylävatsan ultraan. Ja mun aika menee todennäköisesti johonkin heinä-elokuulle. Ja sen jälkeen lähtee lähete eteenpäin leikkaavaan sairaalaan, johon on tällä hetkellä käsittääkseni noin 3-4 kuukauden jono. Joten on tässä vielä odoteltavaa...

Tuolla polilla kuulemma tehdään tosiaan ylävatsan ultra, gastroskopia, ravitsemusterapeutin käynti ja verikokeita. Gastroskopia pelottaa ihan tautisen paljon, enemmän mitä itse leikkaus. Toisaalta se on ohi vajaassa kymmenessä minuutissa, sen avulla yritän selvitä.

Mutta odottelu jatkukoon....

Ensmmäinen askel selätetty

Eli lähete tuli että pätkähti. Ihana lääkäri, kuunteli hyvin, mietti ja pohdiskeli ja hitaasti tuli vastauksia. Kovasti käytiin läpi mitä keinoja on tähän mennessä käyty läpi ja millaisia tuloksia niistä on saatu. Ja myös muita sairauksia kyseltiin, mutta niitähän ei mulla ole. Mutta bmi on riittävä silti, joten lopulta se lause sieltä tuli: "Nämä kunnalliset kriteerithän on mitä on, mutta hänestä sinä ne täytät kyllä. Hän laittaa lähetteen eteenpäin".

Autossa vain istuin, itkin ja tärisin kun se oli ohi. Mieletöntä. Taitaa se matka oikeastikin alkaa!!

Jännittää!!!

Tänään on se ensimmäinen lääkäri. Vähän jännittää mitä siellä mahdetaan sanoa. Toivon niin kovasti, että saisin puoltavan lausunnon ja heti täältä.

Olen toki jo varautunut myös kieltävään vastaukseen. Tiedän jo kuka lääkäri meidän kaupungissamme näitä puoltaa, joten varasin varmuuden vuoksi häneltäkin jo ajan yksityiselle puolelle. Koska aikoja oli vain pari jäljellä, en uskaltanut ottaa riskiä ja jättää varaamatta, ettei venyisi tämä prosessi enää yhtään enempää. Mutta jos tänään tärppääkin, voin perua tuon ajan yksityiseltä puolelta.

Tämä olo on jo nyt aika hassu. Mä alan olla tosi varma päätöksestäni ja mitä enemmän otan asiasta selvää, sitä enemmän tämä tuntuu juuri siltä mun omalta jutulta. Tämä on se keino, joka vihdoin voi toteuttaa elämäni suurimman haaveen, olla joskus vielä normaalipainoinen.

Asia pyörii mielessä ihan koko ajan. Aamulla huomasin miettiväni, että missähän vaiheessa prosessini on tasan vuoden päästä. Minkähän kokoinen mahdan olla 22.4.2011. Mitä teen juuri tuona aamuna ja millaiset vaatteet puen päälle. Olenko onnellinen ja tyytyväinen ratkaisuuni.

Ja samalla myös on koko ajan pieni hauska asia mielessä. Jos kävelen jossain, niin tulee olo että katsokaapa vain kaikki ihmiset oikein tarkkaan, tässä minä olen isoimmillani mitä ikinä. Mutta tepä ette tiedä sitä pientä salaisuutta, jota kannan mukanani....minä pienenen tästä koko ajan, aluksi hitaammin, mutta jossain vaiheessa tahti nopeutuu aika lailla. Samanlainen olo kuin alkuraskaudessa, silloin se maha vaan muuttui toiseen suuntaan .

Mutta muutaman tunnin päästä tulen ilmoittelemaan miten käy!

Toivo nostaa hiukan päätään

Eräs hyvä ystäväni oli tänään sattumalta törmännyt ihmiseen, joka on leikattu tammikuussa. Tämä ihminen asuu siis samassa kaupungissa kuin itse asun.

Hän oli käynyt yksityislääkärillä hakemassa lähetteen ja oli saanut sen ilmeisesti melko helpolla. Tämä käynti oli tapahtunut lokakuussa ja hänet oli leikattu jo tammikuussa! Eli kolmen kuukauden odotuksen jälkeen! Ja tuosta ensikäynnistä oli paino pudonnut useita kymmeniä kiloja. Ihan mahtavaa, tämä antaa kovasti toivoa itsellekin!

Josko sitä vaikka itsekin saisi näin nopeasti tämän prosessin eteenpäin!

Odottavan aika on pitkä. Siltä se tosiaan tuntuukin. Ensimmäiseen lääkäriinkin vielä jo viikko, siitä kai keskimääräinen odotusaika puolestatoista vuodesta kahteen vuoteen. Ja itse leikkauksestakin mennee ainakin vuosi ennen kuin aletaan olla lähelläkään normaalipainoa. Mutta toiveena siis voisi olla, että 35-vuotisjuhlia voisi jo bilettää normaalikokoisena. Ehkä.

Kun nyt pääsisi sinne ensimmäiseen lääkäriin. Ja saisi lähetteet eteenpäin. Pelottaa kovasti, jos lääkäri ei katsokaan minua sopivaksi leikkaukseen. Toivotaan kovasti ettei niin käy.

Toistaiseksi siis vain odotellaan, edelleen.

Ensimmäinen etappi

Ensimmäinen etappi matkalla tulee olemaan ensimmäinen lääkärikäynti. Siihen on vielä hetki aikaa, mutta toivon saavani sieltä ymmärrystä ja lähetettä eteenpäin. Samaiselta lääkäriltä sain viime syksynä reseptin Reductiliin ja vahvemman annoksen tammikuussa. Kuitenkin kun olin tuota vahvempaa annosta menossa apteekista hakemaan, sain kuulla että se oli edellisenä päivänä poistettu markkinoilta. Tuo lääke oli antanut mulle hiukan toivoa, se oli edes hitusen vienyt ruokahalua pienemmäksi ja sen avulla olin saanut muutamia kiloja putoamaan. Mutta kun sain kuulla, ettei sitä saa, on kuin matto olisi vedetty jalkojen alta, se viimeinen toivo.

Nyt olen tässä kevään pyöritellyt asioita mielessäni ja lueskellut erilaisia laihdutuspalstoja sekä kokemuksa laihdutusleikkauksista. Ja kun vanhemmillenikin uskaltauduin asiasta puhumaan, saamatta suurta vastustusta, uskalsin tehdä sen rohkean päätöksen, että varasin lääkäriajan.

Ehkä minä vielä jonain päivänä tunnen miltä tuntuu painaa alle 100 kiloa. Ehkä minä vielä jonain päivänä saan marssia vaatekauppaan ja ostaa juuri sen ihanan vaatteen, jota katselen. Ja ehkä minä vielä jonain päivänä saan tietää miltä tuntuu olla normaali. Ei ylipainoinen, ei iso, vaan normaali. Äiti joka jaksaa antaa huomiota lapsille ja leikkiä ja juosta heidän kanssaan ulkona. Siihen on vielä pitkä matka, mutta ehkä vielä joskus.....