Gastroskopia ohi

Huh, se ohi! Oli se kyllä melkoinen kokemus! Muutaman kerran joutui yökkäillä kyllä, vaikka miten koitti estää. Alku oli kamalin, kunnes letku pääsi perille saakka. Sen jälkeen liikkeitä ei olisi kunnolla huomannut, jos ei olisi nähnyt kun sitä liikutetaan. Jossain vaiheessa päätinkin laittaa silmät kiinni ja keskittyä hengittämään, jolloin helpotti hiukan. Muutama minuutti meni, kunnes tuli iso yökkäys ja kuulin maagiset sanat: "Nyt se ohi, meni tosi hienosti"! Ja rehellisesti sanottuna tuossa vaiheessa tuntui, että koko toimenpide olisi kestänyt vain pari minuuttia.

Kamalinta minusta oli se, kun se nielu puudutettiin ennen toimenpidettä. Juuri kun nielaisin puuduteaineen, soi lääkärillä puhelin. Ja hän puhui siihen muutaman minuutin, joten tuo aika oli aivan kamala. En pystynyt nielaisemaan, vaikka pahanmakuisen puuduteaineen takia olisi sitä kaivannut. Jouduinkin sylkeä hoitajan antamaan kuppiin :(. Puhuminenkin oli hankalaa, kun koko suu oli niin oudon tuntuinen.
Onneksi tuon puudutteen vaikutus ei kestänyt kauaa, kun pääsin toimenpidehuoneesta ulos, sujui nieleskelykin jo normaalisti.

Nyt olen tuon toimenpiteen jälkeen pitänyt sairaslomapäivää. Oma pomoni on terveydenhuoltoalalta, joten hän "käski" jäädä kotiin toipumaan toimenpidepäiväksi. Ja tuo oli kyllä ihan hyvä vinkki. Olo on ollut koko päivän vähän heikko. En ole kauheasti saanut syötyä, lähinnä olen juonut. Ja maha on jotenkin hellä. Ikään kuin alkavassa vatsataudissa. Joten varmasti tosiaan hyvä ratkaisu levähtää kotona.

Mutta on tämä toimenpide tainnut tosiaan jännittää kovasti. Näin nimittäin viime yönä untakin siihen liittyen. Unessa olin ostamassa grilliltä hampurilaista (mitä tapahtuu oikeassa elämässä äärimmäisen harvoin, meidän perhe kun ei ole oikein grilliruoan ystävä). Kun sain unessa hampurilaisen käteeni, muistinkin että enhän mä saa syödä mitään, kun mulla on tuo tähystys. Katsoin kelloa, se oli 8.55. Eli aika olisi viiden minuutin päästä. Siinä sitten pohdin, että heitänkö hampparin sellaisenaan roskiin vai säästänkö ja lämmitän ja syön sitten tähystyksen jälkeen.
Tässä vaiheessa heräsin säikähtäen katsomaan kelloa, että olenko jo auttamattomasti myöhässä =D. Mutta hyvin ehti vielä, ei ollut herätyskellokaan vielä soinut =D

Mutta luojan kiitos se on ohi. Ja siitä on selvitty hengissä. Loput tutkimukset eivät sitten olekaan lainkaan niin pahoja. Ja itse leikkauksessakin sitä nukkuu ja ennen nukutusta saa niin hyvä tropit, että tuskin on mukana maailman menossa enää siinä vaiheessa =D.
Kyllä sitä silti välillä miettii, että mihin sitä on päänsä pistänyt. Mutta toisaalta miettii myös sitä lopputulosta....ja sitä onnistuisiko sinne samaan tulokseen pääsemään ilman leikkausta. Mutta eikö jo 15 vuoden kokemus painotaistelun kanssa kerro julmaa totuutta. Ilman perusteellista apua, koko homma olisi melko mahdoton tehtävä...

Ensikäynti takana

Ja olotila on ristiriitainen.

Lääkärin mukaan viralliset suositukset sanovat, että mun painoindeksi on liian matala ja että mä olen liian terve. Mä en voi käsittää, jos bmi on 42 ja rapiat päälle, voiko se oikeasti olla liian vähän? Todella vaikea uskoa!

Liitännäissairauksia mulla ei tosiaan vielä ole, mutta mä TIEDÄN ettei mene kuin muutama vuosi ennen kuin niitä tulee. Mun isällä on kakkostyypin diabetes, verenpainetauti, uniapnea ym. Samoin on mun isoisällä, niin kuin oli myös toisella, joka on jo siirtynyt pilvien päälle asustamaan.
Mä olen viimeiset 15 vuotta ollut käytännössä lähes jatkuvasti jonkinlaisella laihdutusmetodilla yrittämässä saada painoa alas. Kaikki mahdolliset on jo kokeiltu, en enää keksi mikä voisi olla se taika, jota ei vielä ole kokeiltu -- leikkausta lukuunottamatta. Jos mä en ihan koko ajan katso mitä suuhuni laitan, lihon ja lihon vain. Mun pitää tarkkailla syömisiäni ihan jatkuvasti, takuulla enemmän mitä hoikkien kanssasisarieni. Ja laihdutuksesta ja painonhallinnasta tiedän takuulla yhtä paljon mitä ravitsemusterapeutit, teoriassa. Käytäntöön en saa tietojani oikealla tavalla sovellettua.

Anyway, lääkäri oli ihana. Hän ymmärsi ja hänestä oli hyvä, että mä koitan hakea apua ENNEN kuin sairastun. Mutta koska GBP (gastric bypass) leikkaus on niin kallis, siinä on tarkat kriteerit. Minä kyllä hiukan kyseenalaistin asiaa, että kumpikohan tulee lopulta edullisemmaksi, leikata minut nyt ja estää sillä ne tulevat liitännäissairaudet vaiko hoitaa niitä sairauksia sitten muutaman vuoden kuluttua. Minä olen 100% varmasti täysin saman poliklinikan asiakas muutaman vuoden kuluttua, jos en nyt saa sitä kautta apua. Mutta jos saisin leikkauksen, en välttämättä palaisi tuolle polille enää koskaan.

Ja tämä lääkäri tosiaan ymmärsi tuskani ja oloni. Mutta hän ei voi tehdä lopullista päätöstä. Sanoi vain, että hän suosittaa minua eteenpäin ja yrittää puhua mun puolesta ylilääkärille, joka sen päätöksen lopulta tekee. Joten nyt kaikki lukijani, toivottavasti pidätte peukut pystyssä!

En tiedä milloin tuosta päätöksestä saan tietää. Pitää soitella vaikkapa viikon päästä polille ja kysyä osaavatko sanoa aikataulusta mitään.

Mutta vähän silti etenee hommat. Tämän päivän lääkäri laittoi joka tapauksessa lähetteen ravintoterapeutille jo eteenpäin. Sitä käyntiä vaaditaan sairaalassa ennen leikkausta. Ja siellä käydään läpi se ennen leikkausta tapahtuva ENE-dieetti. Siitähän mulla jo kokemuksia onkin takana, joten käytännössä tuttua hommaa. Mutta varmasti siellä puhuttaisiin myös leikkauksen jälkeisestä elämästä.

Elämäni yksi suurimmista haaveista on nyt kiinni yhden ihmisen lausunnosta. Ja tätä ihmistä minä en ole koskaan edes nähnyt. Kumpa hän osaisi päättää oikein pelkkien papereideni perusteella.

Ensmmäinen askel selätetty

Eli lähete tuli että pätkähti. Ihana lääkäri, kuunteli hyvin, mietti ja pohdiskeli ja hitaasti tuli vastauksia. Kovasti käytiin läpi mitä keinoja on tähän mennessä käyty läpi ja millaisia tuloksia niistä on saatu. Ja myös muita sairauksia kyseltiin, mutta niitähän ei mulla ole. Mutta bmi on riittävä silti, joten lopulta se lause sieltä tuli: "Nämä kunnalliset kriteerithän on mitä on, mutta hänestä sinä ne täytät kyllä. Hän laittaa lähetteen eteenpäin".

Autossa vain istuin, itkin ja tärisin kun se oli ohi. Mieletöntä. Taitaa se matka oikeastikin alkaa!!