tiistai 21. helmikuuta 2012

Täällä ollaan

Edelleen hengissä, vaikka hiljaiseloa tämän blogin suhteen onkin taas ollut. Mä olen pahoillani siitä! Tiedän, että tämä varmaan inspiroisi ja antaisi toivoa monille leikkauksesta haaveileville ja sitä odottaville. Mutta kun ei vain meinaa keksiä kirjoittamista.

Eilen kuitenkin ystäväni kanssa juttelin tästä leikkauksesta ja paljastin hänelle tämän blogini osoitteen (tervetuloa siis vain lukijaksi, sinä ihanuus <3). Samalla tuli sitten itsellä luettua noita ensimmäisiä blogitekstejäni. Jotenkin muistui niin elävästi mieleen ne ajatukset ja tunnelmat siitä, kun tämä kaikki oli vain suurta unelmaa.

Toisaalta ne unelmat nyt jopa naurattavat. Huhtikuussa 2010 olin kirjoittanut ja miettinyt miltä olo tuntuu tasan vuoden päästä siitä kirjoituksesta. Että minkä kokoinen mahtaisin olla tai millaisia vaatteita mahtaisin pukea tuolloin päälle. Nyt tuosta haavekuvan toteutumisestakin on jo aikaa, kohta vuosi. Ja olinhan minä silloin jo huomattavasti tuota kirjoitushetkeä pienempi. Muistelisin, että jossain kolmi- kaksinumeroisten vaihteessa olisi tuossa vaiheessa liikuttu. Työpaikka oli vaihtunut ja tietysti myös vaatekaappi mennyt pienentymisen myötä uusiksi.

Nyt elämä onkin jo ihan eri näköistä kuin tuolloin. Paino alkaa olla jo lähellä normaalipainoa, liikunta maistuu ja tuntuu helpolta, vaatteet löytyvät normaali vaatekaupoista, työpaikka on vaihtunut ja uralla on edetty. Elämä hymyilee.

Mutta uskotteko, tästä on tullut arkipäivää. Vaikka paino on jo huomattavan paljon pienempi, se ei tunnu enää miltään. Tai no, en voi sanoa etteikö se tuntuisi miltään. Kyllähän se hyvältä tuntuu ihan joka hetki, mutta siitä ei kuitenkaan tule sellaisia huippu onnentunteita, mitä sitä tuolloin pari vuotta sitten kuvitteli. Tokikin olin lukenut jo lehdistä aiemminkin, ettei se lihavuuden "parantuminen" poista elämän muita ongelmia. En vain ollut tätä kunnolla uskonut!

Tokikaan en missään nimessä kiellä, ettenkö olisi onnellinen. Mä olen aidosti huippuonnellinen. Mun elämässä on tullut tosi paljon muutoksia viimeisen parin vuoden aikana, oikeasti ne viimeisetkin suuret haaveet on toteutuneet. Ja se tuntuu hyvältä. Mutta samalla arkipäiväiseltä. Näistä toteutuneista haaveista on tullut normaalia eloa ja nyt en enää tiedä mistä haaveilla. Pitäisi varmaan kehitellä uusia haaveita. Elämä tuntuu välillä värittömältä ilman haaveita, joten on uusien aika.

Uusiksi haaveiksi voisin laittaa kropan kehittämisen. Olisi kiva päästä ylimääräisen mahanahan poistoon. Ja olisi kiva saada lihaksia peppuun.
Joku sitä kommenteissa kyselikin, että kuinka pahasti paikat roikkuu. Ja roikkuuhan ne. Onneksi vaatteilla saa jotain peitettyä. Mutta josko jonain päivänä saisi roikotkin pois. Ja lihaksia tilalle. Siinäpä sitä uutta haavetta taas kerrakseen!

Mistä te lukijat haaveilette? Onko teillä muunlaisia haaveita kuin painon pudotus? Ja mitä sen jälkeen, kun se suurin haave toteutuu?