Day 8

Mikä mukava herätys uuteen päivään. Sairasteleva lapsonen alkoi yöllä mennä parempaan kuntoon, kun oli jo pelkoa ettei joudu tippaan kuivumisen vuoksi!
Ja tämä mamma kävi puntarissa. Ensimmäisen viikon tulos -3,5kg!! Ihan mahtavaa, tuli todella hyvä mieli!!
Toki tiedän, että se on nesteitä näin alkuun, mutta alku se on silti tämäkin. Ja erittäin hyvä sellainen. Tästä on hyvä jatkaa!

Day 7

Viikko takana, kolme edessä. Pakko myöntää, että viikonloppuna sorruin hiukan. Lauantaiaamuna söin yhden keitetyn kananmunan. Ja eilen illalla nappasin kaksi juustosiivua, kun lapset söivät iltapalaa. Hyi minua. Mutta jos tuohon koko ene kaatuu, niin saa kaatua =D.

Olo on edelleen ihan ok. Nälkä kylläkin välillä kurnii mahassa, hävettää aivan kun töissä välillä maha murisee. Mutta se on kaiketi normaalia. Lisäki ärsyttää kyllä, kun tässä työpaikan rakennuksessa on toisessa päässä ruokala....arvatkaa vain miten hyvät tuoksut sieltä tänne leijailee. Jotenkin enen aikana on muutenkin hajuaisti herkempi, niin nuo tuoksut on melkoiset ihania.
Mutta minä selviän. Vesipullo on vieressä, siitä koitan hörppiä vähän väliä.

Enää kolme viikkoa ja muutama päivä. Sitten saa taas syödä, tosin ihan eri lailla kuin aiemmin. Jänskättää.

Day 6

Ketoosi on löytänyt tiensä tähän kroppaan. Nälkää ei ole ja olo on ihan ok. Välillä tulee päivän mittaan huonoja oloja, esim. kahvi ei oikein tahdo maistua ja sen hajukin ällöttää. Sen sijaan kaikki muut ruuat tuoksuu liiankin hyville, mielitekoja riittäisi. Nytkin mies paistaa keittiössä muulle perheelle kanaa uunissa ja tuoksu on melkoisen miellyttävä.
Mutta minä selviän houkutuksista! Tiedän tekeväni tämän itseni vuoksi, en muiden! Joten pääsen kyllä tästä yli. Laitoinkin tuonne ylös laskurin leikkaukseen. Se laskuri ei niinkään ole välttämättä leikkausta varten, vaan siitä voin aina tarkistaa montako päivää tätä pussikuurikidutusta on jäljellä =D

Mutta kyllä tämä tuleva operaatio vaikuttaa jo nyt moneen asiaan. Tarvitsisin esimerkiksi uusia vaatteita, mutta nyt on sellainen olo, ettei ole mitään järkeä niitä tässä vaiheessa ostella. Silti se on täysin välttämätöntä, muutama tilaisuus on tiedossa tässä syksyllä, missä pitää olla siistit vaatteet. Ja nyt en vain yksinkertaisesti omista mitään tarpeeksi siistejä. Joten pakko ostaa jotain, mutta taidan katsastaa Kappahlin, Lindexin ja Seppälän tarjonnan. Niissä päässee vielä kuitenkin suhteellisen edullisesti.
Ja kun vaatteet jää isoiksi, voi niitä laittaa huuto.nettiin myyntiin.

Pussiruokien suhteen mulla tahtoo olla ongelmana vähän se, etten meinaa saada niitä alas niin montaa kuin tarvisi. Ne vain yksinkertaisesti maistuvat kaikki niin pahalle, että jätän ne mielummin kokonaan väliin ja juon vain vettä. Tiedän ettei se ole tervettä, pitäisi yrittää ottaa itseään niskasta kiinni. Ja yritänkin toki.

Day 3

Eilinen päivä sujui ihan mukavasti. Pientä päänsärkyä oli illalla, mutta buranaa nassuun, niin siitä selviää kyllä.

Nyt on päivä 3 ja tämä on selkeästi se pahin päivä. Alkaa olla vähän huono olo jo, vaikka kovasti olen yrittänyt vettä litkiä pitkin päivää. Pitäisi kaiketi vetäistä päivän ensimmäinen pussi, en ole vielä sitä ottanut. Mutta nyt olen töissä sellaisessa tilanteessa, etten ihan vielä saakaan otettua. Onneksi on tuo vesipullo tuossa vieressä!
Mutta jos tämä olo on tänään tämä, tiedän että kun vain jaksan sinnitellä pari päivää, se alkaa helpottaa. Nyt aletaan lähestyä ketoosia ja kun se vihdoin saavutetaan, olo tulee taas hyväksi ja energiseksi.
Eilisen päivän oli jatkuvasti menossa, töistä suoraan kokoukseen ja kun vihdoin ehdin kotiin, olikin lasten iltatoimien aika ja siinähän se oli päivä huvennut.
Tänään aion ottaa vain rennosti koko illan. Päivällä meillä käykin meidän siivooja, eli tiedän ettei edes siivouksista tarvi tänään murehtia. Ja mies saa huolehtia muun perheen ruuanlaitosta.
Tänään keskityn siis vain sietämään tämän pahan olon pois.

Erilaisia ajatuksia tässä leikkauksen tiimoilta pyörii kyllä melkoisesti päässä. Tuntuu oudolta ajatus, että mä pienenen nyt koko ajan, enää koskaan en paina yhtä paljon mitä painoin eilen. Ja huomenna painan jälleen vähemmän mitä tänään. Kohta nämä tällä hetkellä päälläni olevat vaatteet jäävät isoksi, sitten saan siirtää ne lopullisesti kirpputorilaatikkoon.
Tokihan olen aiemminkin pudottanut painoa, useaankin otteeseen. Ja aina olen ajatellut samoin, että ei enää koskaan näin suureksi. Ja ettei koskaan enää isoja vaatteita tarvita. Mutta on tässä silti jotain ihan erilaista, tällä kertaa tietää että se on fakta, enää ei ole mahdollista kasvaa näihin mittoihin. Aika huikea tunne :)

Day 1

Ensimmäinen enepäivä. Päivä jolloin entiset ruokailutavat ovat lopullisesti historiaa. Voisi kaiketi sanoa, että loppuelämän ensimmäinen päivä!
Tänään on aamulla juotu suklaa-toffeepirtelö. Lounaalla mansikkapirtelö. Ennen ja jälkeen ja välissä paaaljon vettä. Ja vähän kahvia. Pian voisin keittää vihreää teetä suuren mukillisen. Ja illalla vielä joku pirtelö.

Mulla oli tosiaan edellisiltä pirtelökuureilta vielä jonkin verran pusseja jäljellä- Ja nyt alkuun aloittelen niillä. Normaalisti en ole niitä suolaisia pusseja saanut alas, vaikka miten olisin yrittänyt niitä maustaa. Joten päätin heti alkuun, etten kiusaa itseäni niillä, vaan juon pelkästään makeita pusseja jos ne suolaiset on edelleen yhtä pahoja. Samalla tavalla se paino niilläkin laskee ja samat ravintoaineet niistä saa myös.

Mutta nyt on NÄLKÄ. Tämä eka päivä on hankala, mutta tiedän toisen ja kolmannen päivän olevan vielä hankalampia. Mutta minähän selviän. Tiedän mikä palkinto odottaa, joten sen avulla kestän.

Nyt se on vihdoin totta!

Ei ole vieläkään postiluukku kolissut, MUTTA

Leikkausaika on tiedossa!!! Soittelin itse Vaasaan ja tarkistelin josko mun paperit on perille löytäneet. Ja siellähän ne oli, sihteerin pöydällä tosin vielä.
Tarkoituksenani oli siis kysellä alustavia aikoja, että voisi vähän suunnitella omaa syksyä. Mutta sainkin tietää ihan tarkat ajat!

Leikkaus on siis jo kuukauden päästä, 21.10. Sitä ennen on alustava käynti sairaalaan, jossa tapaan leikkaavan kirurgin, anestesialääkärin ja ravintoterapeutin. Ja siellä tehdään myös tutkimuksia, ainakin verikokeita, spirometriaa (tästä en tiedä tarkemmin mikä tämä on) ym. Ja myös ylävatsan ultra siirrettiin sinne esikäynnille, koska se olisi täällä ollut vasta 29.10., eli liian myöhään.

Mutta tämä siis tarkoittaa sitä, että ene-dieetti alkaa heti. Tänään saan vielä syödä, kun en tietenkään ollut töihinkään varannut pusseja mukaan. Mutta huomisesta lähtien pirtelöitä ja paaaaljon vettä. Neljä viikkoa mennään niillä. Hui!

Vähän tuli pöllämystynyt olo. Ja pitäisi yrittää keskittyä töihin. Eiköhän se tästä, kun vähän sisäistää asioita.

Tahtoo kylpylälomalle

Me ei olla miehen kanssa päästy kolmeen vuoteen mihinkään kaksistaan. Tai no, nyt mä valehtelen, ollaan kaksi yötä vietetty ilman lapsia tuon jälkeen. Joten kylpyläloma kaksistaan olisi enemmän kuin tervetullut. Siksipä mainostan täällä kilpailua, josko vaikka onni potkisi kerrankin.

Käykääpä siis kurkkimassa alla olevassa linkissä, myös teillä on mahdollisuus tuo samainen kylpyläviikonloppu voittaa :)

Äkkilähdöt

Vielä ei ole postiluukku kolissut

Joka päivä pitää töiden jälkeen ensimmäisenä suunnata postilaatikolle kurkkimaan, joko kirje Vaasasta saapuisi. Eipä ole vielä näkynyt, vaikka laskut ovat laatikkoon löytäneet liiankin tehokkaasti! Jännittävää tämä odottaminen kyllä on!
Toisaalta tekisi mieli jo soitella jonohoitajalle, mutta toisaalta tämä odottaminen on osa tätä jännitystä, joten olen toistaiseksi jättänyt jonohoitajan rauhaan =). Sitä paitsi alkaa vaikuttaa, että kun kerran ei postilaatikko vielä kolise, osuu leikkaus parhaaseen mahdolliseen aikaan omien suunnitelmien kanssa. Ehkä.

Mun syksy vaikuttaa tosi kiireiseltä. Ja sinne pitäisi kaiketi tuo leikkauskin saada soviteltua johonkin väliin. Välillä sitä miettii, onko liian monta rautaa tulessa samaan aikaan. Mutta ehkä nämä on todella niitä elämän kuuluisia ruuhkavuosia. Joskus tämä kiire vielä helpottaa ja sitten sitä miettii, että mihin nämä vuodet katosivat.

Gastroskopia ohi

Huh, se ohi! Oli se kyllä melkoinen kokemus! Muutaman kerran joutui yökkäillä kyllä, vaikka miten koitti estää. Alku oli kamalin, kunnes letku pääsi perille saakka. Sen jälkeen liikkeitä ei olisi kunnolla huomannut, jos ei olisi nähnyt kun sitä liikutetaan. Jossain vaiheessa päätinkin laittaa silmät kiinni ja keskittyä hengittämään, jolloin helpotti hiukan. Muutama minuutti meni, kunnes tuli iso yökkäys ja kuulin maagiset sanat: "Nyt se ohi, meni tosi hienosti"! Ja rehellisesti sanottuna tuossa vaiheessa tuntui, että koko toimenpide olisi kestänyt vain pari minuuttia.

Kamalinta minusta oli se, kun se nielu puudutettiin ennen toimenpidettä. Juuri kun nielaisin puuduteaineen, soi lääkärillä puhelin. Ja hän puhui siihen muutaman minuutin, joten tuo aika oli aivan kamala. En pystynyt nielaisemaan, vaikka pahanmakuisen puuduteaineen takia olisi sitä kaivannut. Jouduinkin sylkeä hoitajan antamaan kuppiin :(. Puhuminenkin oli hankalaa, kun koko suu oli niin oudon tuntuinen.
Onneksi tuon puudutteen vaikutus ei kestänyt kauaa, kun pääsin toimenpidehuoneesta ulos, sujui nieleskelykin jo normaalisti.

Nyt olen tuon toimenpiteen jälkeen pitänyt sairaslomapäivää. Oma pomoni on terveydenhuoltoalalta, joten hän "käski" jäädä kotiin toipumaan toimenpidepäiväksi. Ja tuo oli kyllä ihan hyvä vinkki. Olo on ollut koko päivän vähän heikko. En ole kauheasti saanut syötyä, lähinnä olen juonut. Ja maha on jotenkin hellä. Ikään kuin alkavassa vatsataudissa. Joten varmasti tosiaan hyvä ratkaisu levähtää kotona.

Mutta on tämä toimenpide tainnut tosiaan jännittää kovasti. Näin nimittäin viime yönä untakin siihen liittyen. Unessa olin ostamassa grilliltä hampurilaista (mitä tapahtuu oikeassa elämässä äärimmäisen harvoin, meidän perhe kun ei ole oikein grilliruoan ystävä). Kun sain unessa hampurilaisen käteeni, muistinkin että enhän mä saa syödä mitään, kun mulla on tuo tähystys. Katsoin kelloa, se oli 8.55. Eli aika olisi viiden minuutin päästä. Siinä sitten pohdin, että heitänkö hampparin sellaisenaan roskiin vai säästänkö ja lämmitän ja syön sitten tähystyksen jälkeen.
Tässä vaiheessa heräsin säikähtäen katsomaan kelloa, että olenko jo auttamattomasti myöhässä =D. Mutta hyvin ehti vielä, ei ollut herätyskellokaan vielä soinut =D

Mutta luojan kiitos se on ohi. Ja siitä on selvitty hengissä. Loput tutkimukset eivät sitten olekaan lainkaan niin pahoja. Ja itse leikkauksessakin sitä nukkuu ja ennen nukutusta saa niin hyvä tropit, että tuskin on mukana maailman menossa enää siinä vaiheessa =D.
Kyllä sitä silti välillä miettii, että mihin sitä on päänsä pistänyt. Mutta toisaalta miettii myös sitä lopputulosta....ja sitä onnistuisiko sinne samaan tulokseen pääsemään ilman leikkausta. Mutta eikö jo 15 vuoden kokemus painotaistelun kanssa kerro julmaa totuutta. Ilman perusteellista apua, koko homma olisi melko mahdoton tehtävä...