keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Jännittää!!!

Tänään on se ensimmäinen lääkäri. Vähän jännittää mitä siellä mahdetaan sanoa. Toivon niin kovasti, että saisin puoltavan lausunnon ja heti täältä.

Olen toki jo varautunut myös kieltävään vastaukseen. Tiedän jo kuka lääkäri meidän kaupungissamme näitä puoltaa, joten varasin varmuuden vuoksi häneltäkin jo ajan yksityiselle puolelle. Koska aikoja oli vain pari jäljellä, en uskaltanut ottaa riskiä ja jättää varaamatta, ettei venyisi tämä prosessi enää yhtään enempää. Mutta jos tänään tärppääkin, voin perua tuon ajan yksityiseltä puolelta.

Tämä olo on jo nyt aika hassu. Mä alan olla tosi varma päätöksestäni ja mitä enemmän otan asiasta selvää, sitä enemmän tämä tuntuu juuri siltä mun omalta jutulta. Tämä on se keino, joka vihdoin voi toteuttaa elämäni suurimman haaveen, olla joskus vielä normaalipainoinen.

Asia pyörii mielessä ihan koko ajan. Aamulla huomasin miettiväni, että missähän vaiheessa prosessini on tasan vuoden päästä. Minkähän kokoinen mahdan olla 22.4.2011. Mitä teen juuri tuona aamuna ja millaiset vaatteet puen päälle. Olenko onnellinen ja tyytyväinen ratkaisuuni.

Ja samalla myös on koko ajan pieni hauska asia mielessä. Jos kävelen jossain, niin tulee olo että katsokaapa vain kaikki ihmiset oikein tarkkaan, tässä minä olen isoimmillani mitä ikinä. Mutta tepä ette tiedä sitä pientä salaisuutta, jota kannan mukanani....minä pienenen tästä koko ajan, aluksi hitaammin, mutta jossain vaiheessa tahti nopeutuu aika lailla. Samanlainen olo kuin alkuraskaudessa, silloin se maha vaan muuttui toiseen suuntaan Nauru.

Mutta muutaman tunnin päästä tulen ilmoittelemaan miten käy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti