tiistai 19. lokakuuta 2010

Ylihuomenna

Ylihuomenna se on, leikkauspäivä.
Kun aloitin tämän matkan, en tiennyt milloin se "huipentuu". Jotenkin mielessäni ajattelin sen koko ajan loka-marraskuun vaihteeseen, mutta varmuutta asiaan ei ollut. Mutta näin se meni, kahden päivän päästä tähän aikaan olo on varmaankin väsynyt ja kipeä. Mutta se suurin juttu on ohi. Sitten aloitellaankin uutta elämää ja opetellaan uusia tapoja. Aika jännittynyt olo alkaa olla, etten sanoisi =D

Reissu meni oikein hyvin. Vaikka täytyy sanoa, että tuli melko pahasti lipsuttua enestä *nolo*. Tosin olinhan saanut siihen lääkäriltä luvan ja olin itsellenikin antanut luvan siihen. Siltikin jälleen se huono omatunto nostaa päätään ja nolottaa. Yritin toki valita mahdollisimman vähähiilihydraattisia vaihtoehtoja buffeepöydistäkin ja syödä hitaasti ja nauttien ruuasta. Mutta mutta....jos pöydässä on tarjolla noin 20 erilaista ihanaa syötävää, niin vaikka otat kaikkia vain pienen murusen, tulee kokonaisuudesta suurempi annos. Noh, itselleni kalapöytä oli liian herkullinen, siitä tuli kyllä herkuteltua aika lailla. Mutta onneksi sentään vähähiilarisesti, jos se auttaa asiaa.
Puntarilla en ole uskaltanut reissun jälkeen käydä. Ajattelin seuraavan punnituksen ottaa kotivaa'alla leikkauspäivän aamuna. Silloin saan lopullisen enen tuloksen ja sen, mistä tosissaan lähdetään liikkeelle uuden masun kanssa.

Jännittää!

2 kommenttia:

  1. Sulla onkin jännät pari päivää edessä. Tsemppiä matkaan!

    VastaaPoista
  2. Terve, oon lukenut mielenkiinnolla tätä blogia sun matkastas parempaan.
    Itselläni kanssa leikkaus edessä, tarkkaa en tiedä, joskus alkuvuodesta, varmasti on jännää, ittelläki pyörii kaikkia ajatuksia päässä. Mutta halusin vain toivottaa onnea leikkaukseen ja toivottavasti kaikki menee hyvin.

    - Jarmo

    VastaaPoista