Sunnuntai

Ihanan leppoisa aamu. Nousin kahdeksalta ylös, muu perhe vielä hetken nukkui. Nyt ollaan oleiltu yhdessä ja lapset katsoneet lastenohjelmia. Alkavat toki pikku hiljaa kinua ulos, siellä kun on tullut vähän lunta. Joten sinne siis saavat matkata sillä välin, kun minä alan laittaa ruokaa uuniin. Ja hetkeksi voisi mennä sitten itsekin perässä.

Täällä sujuu vain hyvin. Mä olen miehelle sanonutkin, että en mä edes huomaa että mulle olisi jotain tehty. Ruoka-annokset on tosin pienentyneet, mutta nekin menee niin itsekseen, ettei siihenkään kiinnitä enää juuri huomiota. Täytyy vain muistaa syödä hitaasti, se on kaikkein vaikeinta. Mutta jos muistan käyttää joka syömiseen aikaa 15-20 minuuttia, dumping-oireita ei tule.

Mutta mieliteot. Ne on kadonneet! Jotenkin se on ihan käsittämätön tunne. Eilen lapset söivät karkkipäivän kunniaksi suklaakarkkeja ja oikeasti mä en jotenkin edes kunnolla rekisteröinyt koko hommaa. Yhtään ainutta en maistanut, kun ei vaan oikeasti tehnyt mieli. Yhtenä iltana puolestaan mies söi pikkuisen sipsipussin, jonka olin itse asiassa itselleni ostanut herkkuhetkeä varten, ja siitäkään en edes maistanut. Oikeasti ei tee mieli. Tämä tunne on vain käsittämätön, ei sitä osaa edes selittää.
Toisaalta välillä on tullut myös jonkinlaisia mielitekoja. Minä tykkään lueskella ruoka- ja leivontablogeja tai -lehtiä. Ja joskus joku resepti osuu silmään ja mieliteko on huikea. Esimerkiksi törmäsin tiramisu-ohjeeseen eräässä blogissa ja hirmuisesti alkoi tehdä sitä mieli. Noh, mieliteon helpottamiseksi päätin ostaa kaupasta tiramisu-rahkaa. Söin tuota rahkaa 2 teelusikallista ja se mieliteko meni siinä. Tai kyläillessä ystäväni luona kahvipöydässä oli tarjolla pullaa ja rahkapiirakkaa ja muffinssia ja vaikka mitä, mutta minä join vain kahvin. Kun ei vain tehnyt mieli. Outoa.

Ja tästä mun ylemmästä tekstistä saa sellaisen kuvan, että runsaasti ylipainoiset vaan herkuttelisi koko ajan. Ja ainakaan kyllä omalla kohdallani tämä ei pidä paikkaansa! Tottakai sitä välillä tulee herkuteltua, tai siis ennen leikkausta. Mutta kyllä mun kilot on ennemmin kertyneet silti tavallisesta ruuasta, ei herkuista. Mutta siis tottakai joskus herkutteli jollain, mutta nyt niitä herkkuja ei tee enää mieli. Ja kun annoskokokin on automaattisesti pienentynyt leikkauksen myötä, niin asiat ei varmaan syömisen suhteen enää paremmin voisi olla!

Mä olen muuten päättänyt toistaiseksi lopettaa kaloreiden ja muiden laskemisen. Syön intuitiolla ja katson mihin tämä johtaa. Jos näyttää siltä ettei paino laske, sitten otetaan tarkemmat laskemiset käyttöön. Mutta nyt näin. Ainoa mitä tarkkailen, on huolehtia siitä, että joka aterialla on mukana proteiinia. Ja että hiilarit olisi melko alhaiset. Ihan täysin hiilareita en jätä, saatan esim. aamupalalla ja iltapalalalla ottaa palan näkkäriä. Tai jos ruokana muulle perheelle on vaikkapa perunamuusia, voin sitä ottaa pari pientä lusikkaa. Mutta pääpaino kuitenkin olisi proteiineilla ja hiilaritkin mielummin kasviksista.
Katsotaan mitä tämä tosiaan tarkoittaa pidemmällä aikavälillä, mututuntumalta voisin sanoa, että eiköhän tuo paino laskusuunnassa ole!