lauantai 29. tammikuuta 2011

3 kk:n kontrolli

Eilen oli 3 kuukauden kontrolli. Kokonaispudotus -25kg, josta leikkauksen jälkeen -17kg. Kirurgi ja ravitsemusterapeutti olivat molemmat erittäin tyytyväisiä tulokseen, samoin kuin olen tietysti myös itse. Aivan mahtavaa =)

Verikokeissa näytti arvot ihan hyviltä, osa arvoista oli mennyt parempaan suuntaan mitä ne oli aiemmin. Ainoat mihin pitää kiinnittää huomiota, on säännöllisempi kalkin syöminen. Kaksi tablettia päivässä kuuluu ottaa ja mä olen ottanut molemmat aamulla samaan aikaan. Ja ne olisikin pitänyt ottaa eri aikaan, eli toinen aamulla ja toinen illalla. Pitänee siis tuota muuttaa.
Lisäksi rasvaan pitää kiinnittää huomiota. Nyt en ollut syönyt riittävästi rasvaa, eli sen määrää tulee lisätä. Ja myös yksi välipala päivään pitäisi saada lisää.

Mulla oli matkaseurana eräs toinen suunnilleen samoihin aikoihin leikattu. Seura oli tosi mukavaa ja naurettiin paljon. Naurettiin myös sitä, miltä mahtaisi taustoja tietämättömästä kuulostaa, kun ravintoterapeutti sanoo yli satakiloiselle naiselle, että syö määrällisesti enemmän ja että syö enemmän rasvaa :D. Näin ne asiat saattaa kääntyä päälaelleen :D

Kirurgi oli oikein ihana, ei ollut sama kirurgi, joka minut leikkasi. Tämä oli tosi pirteä ja iloinen tapaus ja osasi kertoilla asioista hyvin. Hän tarkisti, että leikkausarvet näyttävät hyviltä ja katsoi samalla miten nahka on reagoinut painon pudotukseen. Kertoi, että jos tuntuu ettei nahka lähde kunnolla pysymään perässä, voidaan jossain vaiheessa leikata sitäkin pois, jos haluan. Samalla voitaisiin myös rintoja kohottaa, jos ne alkavat kovasti roikkua. Tällä hetkellä toki, kun paino on laskenut niin nopeasti, nahka ei millään voikaan pysyä perässä. Mutta katsotaan miten saan sitä kiinteytymään liikunnan avulla. Tuo nahanpoistoleikkaus, eli abdominoplastia, on kuitenkin sen verran suuri operaatio, etten ole lainkaan varma haluanko sitä. Ja olenko siihen valmis.
Mutta tämä vaatii muutenkin, että bmi saa olla maksimissaan 32 ja painon on pitänyt pysytellä niissä lukemissa jonkin aikaa. Eli onneksi tämän päätöksen miettiminen ei ole vielä edes ajankohtaista. Mutta ihan hyvä saada sekin siemen ajatuksiin itämään.

5 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän hyvin on paino pudonnut, onnittelut! :) Tuntuuko oudolta olla noin paljon kevyempi?

    VastaaPoista
  2. No itse asiassa ei =D. Mä en oikeastaan itse edes juuri huomaa muutosta. Tietysti vaatteet roikkuu ja kaikkia ei voi enää edes käyttää. Ja on saanut uusia, pienempiä kaivaa jo kaapin perukoilta. Niin ja tietty on kevyempi olo mm. liikkuessa. Mutta yleensä ottaen en oikeastaan edes huomaa eroa. Ehkä se oma mieli tulee niin hitaasti perässä kuitenkin.

    VastaaPoista
  3. Voi miten hienoja tuloksia sulla! Ja mahdottoman nopeasti. Ei ihme,että pää ei välttämättä huomaa muutosta ^^

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa! :) Koita nyt saada myös päänuppi tajuamaan painonpudotus. Kerran yks nainen kertoi, että kun pää ei meinannut pysyä mukana, niin tuli hirveä identiteettikriisi. Ei tuntenut enää ihmistä, joka peilistä katsoi. :)

    VastaaPoista
  5. Mitäs tänne kuuluu? :) Kuinka paino laskee ja mikä fiilis?

    VastaaPoista