Täällä sujuu hyvin

En ole päivittänyt tilannetta tänne piiitkiiin aikoihin. Kaikki sujuu vain niin tasaisen tappavasti, että ei ole oikein ollut mitään erikoisempaa kirjoitettavaa. Mutta siitä mun ystävä sanoikin, että eikö se olisikin hyvä kertoa myös täällä. Että joku leikkausta harkitseva saattaa tätä lukea ja miettiä uskaltaako leikkaukseen, niin se saattaa antaa varmuutta, kun tietää että se voi mennä hyvin.

Mulla siis todellakin menee aivan loistavasti. Mä en pääsääntöisesti edes muista koko leikkausta, mä vain elän normaalia elämää. Tietysti syön huomattavasti vähemmän kuin ennen, mutta mä en kaipaakaan mitään enempää. Mä tulen täyteen ruuasta, jonkin verran pitää toki katsoa mitä syö ja jopa annoskokoihin pitää jonkin verran kiinnittää huomiota. Mutta en tee sitä mitenkään tietoisesti juurikaan, vaan otan tämän todella ilman stressiä ja vain elän normaalisti. Sivutuotteena pienenen koko ajan. Tämä on vain ihan uskomatonta.

Mulla ei siis todellakaan ole leikkauksesta mitään huonoa sanottavaa. Tiedän kyllä, että kaikilla se ei mene yhtä putkeen kuin mulla on mennyt. Mutta olen kyllä ymmärtänyt, että suurimmalla osalla menee. Mutta jos joku multa kysyisi kannattaako siihen prosessiin lähteä, sanoisin että kyllä. Todellakin kannattaa. Sillä voi muuttaa elämänsä niin toisenlaiseksi; mun elämä ei enää pyöri ruuan ja syömisen ympärillä, siltikin voin nauttia syömisestä silloin kun olen nälkäinen. Käsittämätöntä, ei tätä tunnetta osaa kenellekään edes selittää!

Muutenkin musta tuntuu, etten mä tarvi tähän edes samalla tavalla tukea. Jonkin verran seurailen edelleen noita leikkausfoorumeja, mutta koen itseni niissä osittain ulkopuoliseksi, koska mä en koe tarvitsevani tämän homman kanssa toisia saman asian läpikäyneitä. Tai en osaisi ajatella kuuluvani leikattujen yhdistykseen. Koska mä en oikeasti näe mun elämässä mitään erikoista, niin tuntuisi vaikealta ajatella että tavallaan korostaisin sitä leikkausta....se on vain ollut mulla yksi pieni sairaalakeikka, joka on mahdollistanut tämän homman.
Eikä pidä käsittää väärin, minusta on hienoa, että on olemassa yhdistykset ja foorumit missä jutella. Ja on ollut tosi hauskaa toisen leikatun kanssa irl heittää läppää meidän läskeistä ja tietää että se toinen ymmärtää täysin mistä puhutaan. Mutta nyt mä haluan keskittyä vain pienenemiseen ja siihen mä en välttämättä tällä hetkellä niin tarvitse tukea.

Ennen leikkausta foorumit oli ihan kullanarvoisia. Sitä kun niin kovasti pelkäsi tulevaa ja mietti mitä kaikkea voi sattua. Ja tosiaan leikattujen yhdistys tekee aivan loistavaa työtä. Ehkä sitä olisi hyvä aktivoitua niillä foorumeillakin kertomaan miten hyvin kaikki sujuu ja koittaa olla tukena niille, joita ei vielä ole leikattu. Koska silloin sitä tukea varmasti kaivataan.

Mutta mutta, liikuntahommat täällä jatkuvat. Salilla käyn kolmesta viiteen kertaan viikossa. Painot on nousseet hurjasti siitä mitä ne oli alkuun ja crosstrainerilla saa vedettyä paljon pidempään mitä aluksi. Ja voi että voi olla mahtava tunne iltaisin mennä nukkumaan kun lihakset on aivan raukeina salin jäljiltä. Tai toisaalta herätä aamulla tosi aikaisin, käydä salilla, saunassa ja mennä töihin. Sujuu työntekokin ihan eri tavalla!

Ja varmaankin kaikkia kiinnostaa myös se paino....jotka eivät ole sitä tuolta alhaalta luntanneet =D. Eli eli....maaginen raja alkaa olla käsillä. Paino on nyt 100,4 kg. Lähtöpainosta on siis sen 34kg suurinpiirtein pudonnut, puolessa vuodessa. Vielä kun tuo puoli kiloa menee, ollaan maagisen rajan alla, eli kaksinumeroisissa. Uskotteko miten mahtavalta ajatus tuntuu??

Seuraava tavoite on saada bmi alle 30. Siihen on vielä 10kg matkaa, eli loppukesälle olen asettanut moisen tavoitteen. Ja se tulee toteutumaan, lupaan!