Plastiikkakirurgilla käynti

Tänään oli käynti plastiikkakirurgin vastaanotolla. Ja lähete roikkojen leikkaukseen saatu.
Kirurgi katseli tuon mahan ja sanoi heti, että näissä leikkauksissa tuo nahanpoisto on tehty vähän kuin "kaupan päälle", ei siitä ole tarvinut kovasti edes keskustella.
Ja kun hän vielä katseli tuota alamahaa, oli sitä mieltä, että ihan hyvä se on poistaa.
Nyt siis odotellaan leikkausaikaa, puolisen vuotta varmaan saa odotella.

Kirurgi kertoili myös leikkauksen kulusta. Ensin poistetaan napa, sitten tehdään sivusuuntaan noin navan korkeudelta viillot navasta molempiin kylkiin. Ja sieltä kyljistä alas karvoituksen reunaan saakka, sen välinen iho poistetaan. Pallean päällä oleva iho venytetään tuohon alamahan päälle ja lopuksi tehdään uusi napa. Leikkaussalissa menee noin kaksi tuntia ja muutama päivä osastolla sen jälkeen (lääkäri puhui vuorokaudesta tai parista, hoitaja muutamasta päivästä). Kuusi viikkoa käytetään korsettia leikkauksen jälkeen, sairaslomaa noin kuukausi.
Kuulostaa kyllä, hmmh, melkoiselta.

Oikeasti sitä miettii myös, että onko tämä tarpeen todella. Ja kyllä vain, kun järjellä mietin, niin ihan tulevaisuuttakin ajatellen tämä on varmasti ihan tarpeellinen toimenpide. Vaikka tuo iho vielä tässä iässä kestäisikin, niin mitä sitten kun mietitään elämää parikymmentä vuotta eteenpäin. Kun ikä alkaa kutosella tai jopa seiskalla, voi olla ettei se iho siellä roikkojen alla enää kestäkään hikoamista, vaan sen kanssa alkaa tulla ongelmia. Ja siinä iässä se leikkauksesta toipuminen ei välttämättä ole kuitenkaan samanlaista. Joten ehkä pitää ajatella myös se järkipuoli tässä asiassa. Plus se, että bonuksena saa timmin mahan :)

Muutakin hyvää siinä käynnissä oli. Kirurgi kehui mun vatsalihaksia =D. Mun piti jännittää ne, koska halusi kokeilla missä kunnossa ne on ja että onko niissä "rakoa" välissä. Ei ollut rakoa ja oli kuulemma tosi timmit lihakset. Eli sixpackia odotellessa :D

Kirurgi puhui myös laihdutuksesta. Eli jos aion joskus vielä laihduttaa, nyt olisi se hetki. Olisi hyvä päästä siihen alimpaan mahdolliseen painoon ennen leikkausta, koska jos vielä sen jälkeen laihtuu, on taas vaara roikkuvasta nahasta. Ja juuri ennen operaatiota ei saa olla kitudieetillä, vaan leikkauksen aikaan pitäisi olla mahdollisimman hyvässä kunnossa. Se nopeuttaa toipumista. Pistää miettimään...

Tällä hetkellä tuon painon suhteen tilanne on se, että tavoitteeseen on 5 kg matkaa. Nahanpoistossa katoaa kuulemma ehkä pari kiloa. Täytyisi siis 3 kiloa pudottaa ennen leikkausta, niin siitä toivuttua olisi tavoite kasassa. Mutta mä mietin, että miten se 3 kilon pudottaminen voi tuntua suuremmalta haasteelta mitä jo pudotettujen 55 kg:n pudotus on ollut? Miten sitä saisi kunnon motivaation taas liikuntaan? Ja pitäisikö sitä taas tosissaan miettiä ruokapäiväkirjaa tai kalorien/proteiinien laskemista? Entä jos sitä ei sittenkään ole vielä tyytyväinen, vaan haluaa vieläkin pudottaa....jos edelleen sitten miettii, että saisipa vielä 5 kg pois.

Tuntuu jotenkin tositosi tyhmältä vaivalta päätään muutamien kilojen pudotuksen takia. Itsekin muistan suurimmillani miten teki mieli sanoa välillä tosi rumasti jollekin, joka murehti vain muutaman kilon pudotuksesta. Että miten ihan oikeasti ne ei näyttäneet edes ylipainoisilta ja miten turhalta se pieni määrä oikeasti tuntui. Ja nyt itse miettii kuitenkin vain muutaman kilon pudotusta. Miten se olisi se viimeinen silaus. Onhan se jollain toisellakin voinut olla viimeinen silaus, jos en vain tiennyt ihmisen historiaa. Tai onko se ollut juuri se ehkäisevä juttu, ettei tarvitsisi koskaan alkaakaan miettiä suurempaa pudotusta?

Tai en tiedä sitten onko omalla kohdalla taustalla se, ettei hahmota vieläkään omaa kehoaan? Edelleen sitä kuvittelee usein olevansa se suurin porukasta. Tai suuren ihmisen vieressä kuvittelee itse olevansa saman kokoinen. Mutta sitten vaikkapa valokuvasta huomaakin totuuden, että sitä saattaakin olla ihan samankokoinen tai jopa pienempi mitä ne muut.

Vai voisiko se kenties olla niin, ettei oikein kukaan hahmota kehoaan kunnolla? Onko niin, ettei muutkaan naiset (yleensä naiset, miehiä syrjimättä) ymmärrä, että ovat jo pieniä? Huolimatta siitä, ettei useimmat ole kokeneet monenkymmenen kilon painonpudotusta. Ja tästä johtuen moni haluaa pudottaa sen muutaman kilon, näyttääkseen entistä paremmilta.

Tiedä häntä sitten miten tuo menee. Siinä kuitenkin muutama ajatus näin perjantai-iltaan, joita tänään pohtinut lääkärikäynnin päätteeksi, kun laihdutusasiat taas ovat ajankohtaisia ainakin jollain tasolla.